Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
31123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

RSS

 Haavaeiden mullat...
10.01.2019 08:55

Ihmisellä pitää olla unelmia.

Jo M. Gorki kirkasti: Pitää olla aina rakastunut johonkin saavuttamattomaan, ylös kurottaessaan ihminen kasvaa pituutta.

Martin Luther Kingin unelma koitui hänen kohtalokseen.

Hitlerin oli unelma uhkasi koitua ihmiskunnan kohtaloksi.

Hauskin unelma oli Tuntemattoman sotilaan Honkajoella: ”Kunpa sota loppuisi ja pääsisi isoon taloon sonniksi.”

Kun huolen niin haaveilen, että minut tuhkataan Artekin sohvassani, tuhka valutetaan Koskenkorvapulloon, heitetään Väinölänniemen Peräniemessä Kallaveteen, syväväylää myöten se hakautuu maailman kaikille seitsemälle merelle.

Monta unelmaa ja toivetta on ollut, toteutuneita ja haaveeksi jääneitä, jääviä.

Äidinkielenopettajani antoi minulle ylioppilaskeväänä salapäin A.P. Tšehovin novellikokoelman. Novellista Nainen ja sylikoira sikisi ikikytö mestarin jalanjäljille.

Jaltalla kävin katsomassa taluttaako siellä Anna Sergejevna sylikoiraansa. Kiihkeästi hänestä unelmoin.

Kävin Tšehovin maatilalla Melihovossa. Se oli N-liiton aikaan ulkomaalaisilta kielletyllä vyöhykkeellä. Kaksi suomalaista päästettiin sinne: kirjailija Juhani Peltonen ja minä.

Matkustin läpi Siperian Tšehovin lailla.

Moskovassa Novodevitšin luostarin hautausmaalla käyn aina sytyttämässä tuohuksen vaatimattomalle hautakivelle.

Kun luin B. Pasternakin Živagosta Hamlet-runon: ”Ei elämää kuin peltoa voi ylittää” , halusin nähdä Vladimir Vysotskin Hamletina J. Ljubimovin Tagankassa Moskovassa. Kaikki teatterikäsityksissäni muuttui perusteellisesti.

Kirjallisuuden professorini Hannes Sihvo kuoli nuorena. Hän oli valinnut väitöskirjani aiheeksi Paavo Haavikon.

Minulle jäi haave tavata Haavikko. Väitöskirjaa ei ikinä tullut. Jututin Haavikkoa Art Housen tiloissa. En tehnyt muistiinpanoja, käytin nauhuria. Lentokoneessa aioin kuunnella mitä puhuttiin. Kuului pelkkää hurinaa.

Kirjoitin jutun nk. hatusta, muistinvaraisesti ja lähetin Haavikolle.

Vuoden päästä soi puhelin: ”Tässä Paavo Haavikko. Antaisin teille toisen haastattelun, ensimmäinen kun oli niin osuvan tarkka.”

Jokin professorini Haavikko-valinnassa minulle osui napakymppiin.

Vatikaanin Sikstiiniläiskappeliin halajin Michelangelon Viimeisen tuomion vuoksi. Halusin nähdä kuinka taiteilija oli sijoittanut oman syntisen ja kärsivän minänsä elävältä nyljetyn Pyhän Bartolomeuksen, Jeesuksen apostolin, hahmoon.

Olkaveljeyttä tunnen yhä. Nyljetty, symbolisesti, kun olen. Älkää odottako tuomiopäivää, se on joka päivä, kirjoitti A. Camus

Unelmoin ehtiväni, vielä edes kerran Rooman Pantheoniin. Rafaelin sarkofagin ääreen vilkaisemaan Panteheonin kattoaukosta ikuisuuteen, iankaikkiseen armahtavaan kirkkauteen.

Pentti Haanpää uskoi huomiseen näin: ”Pimeys oli suuri mutta toivontuijun lepatus halkaisi siihen raon, niin että jaksoi elää.”

Rauhaa.

 

IMMU

 

 

 


( Päivitetty: 10.01.2019 09:08 )




Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on yksi plus neljä?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Immun pakinat - suntuubi.com