Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
293012345
6789101112
13141516171819
20212223242526
272829303112

RSS

 Vaikein mielin
23.05.2019 20:26

Ihmisellä on kytö päästä helpolla. Olenkin kade Tom Sawyer-efektin omaksuneille.

Kun täti pakotti Tomin maalaamaan aitaa, niin Tom ylisti kavereille työn palkitsevuutta ja kaverit kävivät liki käsirysyyn päästäkseen hikeen.

Minulle kävi toisin. Arjen itseruoskintavalintoja:

En osta valmiiksi viipaloitua leipää, valmisruokaa, pakastejuureksia vaan pilkon tuoreet itse.

On kaksi kelpo lähikauppaa mutta koska en osta kalaa, lihaa enkä leipää kondomissa askellan kauppahalliin.

Minulla on lumikola, ei lumilinkoa, harava, et lehtipuhallinta.

Luin jo liian varhain vaikeita kirjoja – mm. Faulkneria, Dostojevskia.

Rokista taideproge oli parasta - etenkin Wigwam.

Ikikuunnelluksi jäi Moody Blues, joka levytti jopa Lontoon filharmonikkojen kanssa.

Pidän barokista mutta Igor Stravinski, Sergei Rahmaninov ja maailman vaikeimmaksi sanottu Olivier Messiaenin pianosarja Vingt regards sur l'enfant-Jesus (20 katsetta Jeesus-lapseen) saavat sävelkorvan ruplattamaan.

Kuoltuani toivon, että minulle soitetaan Kehtolaulu Stravinskin Tulilinnusta. Se kestää kutakuinkin saman ajan kuin tulitikun palaminen. Koko elämän!

Vaimo aikonee valuttaa tuhkan tiimalasiin, että näkisi minun ahkeroivan haaveilun sijaan.

Elämäntaito-oppaita kartan. Ihmisyyselämistä opettavat minulle yhä L. Wittgenstein, S. Kieregaard (”Olisin tuhoutunut ellen olisi tuhoutunut”) ja N. Leskovin Lumottu vaeltaja: ”Koko elämäni ajan olen ollut sortumaisillani mutta koskaan en ole joutunut perikatoon.”

Poliittisesti en ole ikinä sitoutunut. Kerran kävin kirjallisuuden professorini Hannes Sihvon kanssa taistolaisten opintopiirissä. ”Pyhäkoulu” se oli. Marxilais-leininiläisen filosofian perusteet oli Raamattu , joka sai porukan kasvoille nöyrän pyhän ilmeen. Meille se karautti posket aknelle.

Surku sinänsä sillä taistolaisilla olivat parhaat pöksylähetysbileet...

En tahtonut tulla liian radikaaliksi koska pelkäsin ikääntyessä sen tekevän minut konservatiiviksi, nykyisin henkiseksi persuksi.

En ole ollut tahtimarsseilla. RUK:n kävi äitini toiveesta. Sitten esikunnassa sanoin, että älkää kutsuko enää, opin jo. Minulla onkin oikeuden todistus rauhanvakaumuksestani.

On se niinkin että piehtarointi samoin ajattelevien kanssa lämpimissä vällyissä tuhoaa sielun, ajattelun, huomisen.

Kun nahistelee – älyllisesti - eri tavalla ajattelevien kanssa, se puhdistaa veret, murskaa ennakkoluutumat, avaa oman arvokorsetin hakaset.

Vähättelijöiden (= työelämä) kylmä rinki ympärilläni oli vaikean passeli hinta itsenäisyydestä.

Seura ei tehnyt kaltaisekseen, se tyydyttää yhä.

Vaikean palkisevaa rauhaa Sinullekin.

 

IMMU

 

 


Kommentit (1)Kommentoi



 Kääntömomentti
23.05.2019 14:39

En ole ikinä saanut luetuksi Agathan Chirstien kirjoja. Nyt lopultakin löytyi syy: suomen kieli, kääntäjä.

Kai ne olisi pitänyt lukea alkukielellä.

Antikvariaatista osui käteen Idän pikajunan arvoitus. Käännös Leena Karron vuodelta 1942.

Sehän oli Agathaa.

Kääntäminen on ongelmallista. Ketkä ovat nykyisin osanneet? Vaikkapa Kristiina Rikman Munroessa, Martti Anhava Tšehovissa ja muissavenäläistekstissä vailla Juhani Konkkaa.

Ennen oli Kirsikkapuisto mutta Anhava oikaisi, että

se oli Kirsikkatarha.

Rikamnin ja Anhavan töistä jJää mielikuva, että ne kirjat ovatkin kirjoitettu suomeksi. Se on aika iso tuntemus.

Mutta nämä dekkarikäännökset. Ne tekevät samaa kirjallisuudelle kuin ilmaisjakelulehdet journalismille.

IMMU

 


Kommentoi



 Lihapuhetta
22.05.2019 08:14

Levollista aamua Valkeisenlammella. Vatsaa hyväili aamupala, tuplaespresso, juustovoileipä kurkulla, viiliä vadelmilla.

On silti todistettu, että suomalaiset ovat ylipainoisia.

Paljon on nuorta väkeä, jolla maha vyöryy vyön yli kuin munkkitaikina. Naistalipalloja lyllertää teennäiskiirehtijän mielestä kiusallisesti kauppojen kapeissa hyllyväleissä.

Mutta piruako se kenellekään kuuluu jos joku kaivaa hampaillaan hautansa. Kuvitellaan että pulskan sisällä on laiha luikero, joka reuhtoo päästäkseen päällyslihaksi.

On paljon kiilusilmäisiä painofanaatikkoja, jotka ovat kireitä myös sielultaan. He kiitävät juosten tai pyörällä, josta näyttää puuttuvan soittokello, iiriksessään hullun suden palo.

Toisaalta tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat sinut farkkuihin ahdetun pekoninsa kanssa. Riittäähän pyöreissä pyknikoissa myös runsaasti taputtelemista.

Ojarumpu vaikutti silti nyreältä:

- Olet timmissä kunnossa.

;Minä:

- Epäiletkö että salassa lankean vaikkapa hölkkäämään. Arvostan viipyilevää kädet selän takana askeltamista.

Ojarumpu:

- Epäilen sinun käyvän salapäin kuntosalilla. Lähellämme kun on kuntosali auki 24 tuntia vuorokaudessa.

Minä:

- Brutaali loukkaus. Kuntosalini on kotona. Joogamatto jonka päällä teen viisi tiibetiläistä liikettä.

Ne vaikuttavat lihaksiin, levollistavat mielen ja ovat hengitysharjoituksia. Päälle, mielentilasta riippuen kuntopyöräilyä 12-30 minuuttia. Stereoissa 60-luvun ja 70-luvun alun rokki. Asiallinen pieni pintahiki siitä sikiää. Jos ei huvita, en kuntoile. Mutta väliin saa jäädä vain yksi päivä.

Ojarumpu alakuloisesti:

- Suvainnet olla myönteisesti kateellinen. Minulla alkaa olla kellukkamahaa.

Minä myötäelävästi:

- Juo ennen ateriaa lasi vettä, äläkä ahda pötsiä pömpölleen. Ei silti tarvitse olla askeetti vaan moniruokainen, voi kerma ovat kohtuudella välttämättömiä. Hitlerkin oli kasvissyöjä...Ihmettelinkin kuinka teiltä päin kuului tutunkuuloinen ääni: Syömään ennen kuin ruokasi kuihtuu.

Ojarumpu:

- Muistatkos tätä Joel Lehtosen säkeistystä joka yllyttää minut palaselle: ”Perunaiset pienet höyryää, - kinkkua, ruusunpunaista kuin / on rakkaus nuoren naisen. / Siansorkkaa, vasikkahyytelöä, / joka tutisee kuin sielu...” Milloin aloitit säännöstellä syömistäsi?

Minä:

- Ensimmäisenä aviojouluna. Ehdotin kolme kilon kinkun ostamista. Vaimo siihen tyrmistyneenä että sitten alat lihoa. Ostin kinkun mutta päätin, että turpoa en. Se onkin niitä aniharvoja lupauksiani, jotka ovat pitäneet.

 

IMMU


Kommentoi



 Kirjakarjat
19.05.2019 08:47

Suvi Ahola kirjoitti (HS 18.15.)  kirjojen jatko-osista.

Lukemisen hiipumista on povattu jo vuosia. Syynä on kirjallisuuden hatara taso.

Harva nykykirja kestää toista lukemista.

Jouko Tyyri kirkasti taannoin: ”Luova taiteilija jättää merkkinsä pysyvästi. Jos teos kestää vain yhden lukukerran, se on esittävää taidetta”.

Romaanien jatko-osat ovat nyt haluttuja. Niillä kauppa siis käy.

Myös alati arvostamani Sirpa Kähkönen julkaisee kahdeksannen osan Kuopio-sarjastaan.

Hän perustelee oivallisesti, että kirjat kertovat Kuopiosta, tunnistettavasta mutta samalla täysin fiktiivisestä paikasta.

Se, osaltaan, selittää Kähkösen ansaitun suosion.

Olen kaivannut ainakin kerran jatkoa. Kyseessä on elämäni novelli A.P. Tšehovin Ikävä tarina. Kuinka kävi kasvattitytär Katjan ja saiko professori N. Stepanytš vaimon suureellisten päivällisten asemesta vielä kaalikeittoa, makeita piirakoita ja lahnaa jauhokastikkeessa?

Dekkarisarjoista en tahdo kirjoittaa koska päästyäni eläkkeelle kirjallisuustoimittajan ammatista – pakkoluin niitä silloinkin -  olen ne jättänyt.

Chandler, Hammett ja Simenon kerran vuodessa riittävät. Paitsi Donna Leon jonka luoma kreivitär Paola Brunetti valmistaa komissariomiehelleen ruokaa. Joskus tekee mieli vain selata kirjaa, että pääsee Brunettien ruokapöytään.

Chandlerkin on joutunut pahoinpideltäväksi.

Robert B. Parker on kirjoittanut loppuun Chandlerilta kesken jääneen Marlowe palaa kaupunkiin ja  jatkon Syvään uneen - Marlowe etsii naista.

Loputtomat liukuhihnasarjat tv:ssä turmelevat alkuperäistuotetta. Vaikkapa A. Christietä ei tv:stä tunnista.

Suositut Kyrö ja Tervo eivät kestä uusintakertaa. Muinaiselta kaveriltani Hotakaiselta kertailen  Buster Keaton-kirjaa. Jo kielen tiiviyden vuoksi. Tuossa tyylilajissa Hotakainen jättää lukijallekin pääteltävää.

He saanevat mukavat lisätulot tv-panelisteina. Kaverin nokkeluuksille kannattaa hohottaa.

Kritiikin tila on huono. Maakunnissa halvat takakansikirjoittajat ovat lisineet. Minä hylkäsin aina jutut joista paistoi ettei kirjaa olekaan luettu.

Oli minulla esimieskin, joka selaili vaikkapa vaikeaa filosofista teosta, ravisti sitten lahkeesta pari liuskaa tekstiä, ammattitoimittaja kun oli.

 Olenkin palannut 40-50 vuotta sitten lukemiini. Veijo Meri kestää aina. Pitkin talvea ja kevättä kävin läpi John Steinbeckin tuotannon kuin uutuutena.

Nykytekijöistä minut on valloittanut Elisabeth Strout . Hän on suoraa jatkoa Alice Munrolle. Ulla-Lena Lundbergilta odotan uutuutta.

Naiset kirjoittavat nyt parasta proosaa.

  Pahin pelko on, että Juha Hurme julkaisee kiitettävän teoksensa Niemen, joka ei ole vain romaani, jatko-osan nimeltä Lahti.

IMMU

Suvi Ahola kirjoitti (HS 18.15.) kirjojen jatko-osista.

Lukemisen hiipumista on povattu jo vuosia. Syynä on kirjallisuuden hatara taso.

Harva nykykirja kestää toista lukemista.

Jouko Tyyri kirkasti taannoin: ”Luova taiteilija jättää merkkinsä pysyvästi. Jos teos kestää vain yhden lukukerran, se on esittävää taidetta”.

Romaanien jatko-osat ovat nyt haluttuja. Niillä kauppa siis käy.

Myös alati arvostamani Sirpa Kähkönen julkaisee kahdeksannen osan Kuopio-sarjastaan.

Hän perustelee oivallisesti, että kirjat kertovat Kuopiosta, tunnistettavasta mutta samalla täysin fiktiivisestä paikasta.

Se, osaltaan, selittää Kähkösen ansaitun suosion.

Olen kaivannut ainakin kerran jatkoa. Kyseessä on elämäni novelli A.P. Tšehovin Ikävä tarina. Kuinka kävi kasvattitytär Katjan ja saiko professori N. Stepanytš vaimon suureellisten päivällisten asemesta vielä kaalikeittoa, makeita piirakoita ja lahnaa jauhokastikkeessa?

Dekkarisarjoista en tahdo kirjoittaa koska päästyäni eläkkeelle kirjallisuustoimittajan ammatista – pakkoluin niitä silloinkin - olen ne jättänyt.

Chandler, Hammett ja Simenon kerran vuodessa riittävät. Paitsi Donna Leon jonka luoma kreivitär Paola Brunetti valmistaa komissariomiehelleen ruokaa. Joskus tekee mieli vain selata kirjaa, että pääsee Brunettien ruokapöytään.

Chandlerkin on joutunut pahoinpideltäväksi.

Robert B. Parker on kirjoittanut loppuun Chandlerilta kesken jääneen Marlowe palaa kaupunkiin ja jatkon Syvään uneen - Marlowe etsii naista. .

Loputtomat liukuhihnasarjat tv:ssä turmelevat alkuperäistuotetta. Vaikkapa A. Christietä ei tv:stä tunnista.

Suositut Kyrö ja Tervo eivät kestä uusintakertaa. Muinaiselta kaveriltani Hotakaiselta kertailen Buster Keaton-kirjaa. Jo kielen tiiviyden vuoksi. Tuossa tyylilajissa Hotakainen jättää lukijallekin pääteltävää.

He saanevat mukavat lisätulot tv-panelisteina. Kaverin nokkeluuksille kannattaa hohottaa.

Kritiikin tila on huono. Maakunnissa halvat takakansikirjoittajat ovat lisineet. Minä hylkäsin aina jutut joista paistoi ettei kirjaa olekaan luettu.

Oli minulla esimieskin, joka selaili vaikkapa vaikeaa filosofista teosta, ravisti sitten lahkeesta pari liuskaa tekstiä, ammattitoimittaja kun oli.

Olenkin palannut 40-50 vuotta sitten lukemiini. Veijo Meri kestää aina. Pitkin talvea ja kevättä kävin läpi John Steinbeckin tuotannon kuin uutuutena.

Nykytekijöistä minut on valloittanut Elisabeth Strout . Hän on suoraa jatkoa Alice Munrolle. Ulla-Lena Lundbergilta odotan uutuutta.

Naiset kirjoittavat nyt parasta proosaa.

Pahin pelko on, että Juha Hurme julkaisee kiitettävän teoksensa Niemen, joka ei ole vain romaani, jatko-osan nimeltä Lahti.

IMMU


Kommentoi



 Iliman päivät
17.05.2019 08:58
 
Ilmastonmuutos on niin koko ajan esillä, että osa ihmisistä on jo tympiintynyt maailmanlopulla pelotteluun.
 
Elämme kuilun partaalla, vakuutetaan ja Helsingin kuplavihreät hyppivät riemuissaan ilmaan (!) kun saavat luvan perästä vaikeuttaa tavisten elämään.
 
Sitra on tehnyt listan jossa vaaditaan mm. lihan ja maitotuotteiden vähentämistä ja autoilun.
 
Olen tainnut olla polulla:
 
Vaimo lopetti lihan käytön, puhun siis ruoasta mutta ei hänkään voi vastustaa L. Lehtiseltä peräisin olevaa Lago di Varpaa, porsaan sisäfilepihvejä, pari kertaa vuodessa.
 
Olen oppi nut tekemään kasvisoseosekiettoja, eritoten bataatilla aateloituja kerran viikossa.
 
Bravuuri on, taas ensi sunnuntaina, pinaattilasagne.
 
Kallaveden kuhaa ja ahventa syödään kerran viikossa joskus kaksi.
 
Maitoa en ole juonut vuosikymmeniin, piimää joskus. Juustoa en aio hylätä, eenkään parmesaania. Jos tarjolla on juustoa tai konjakkia niin valitsen juuston.
 
Autolla ajan vuodessa noin 3000 km. Asuinpaikka on strategisesti valittu – torille pääsee jalkaisin.
 
Ostin huonekalut Artekista noin 40 vuotta sitten. Huonekaluliikkeisiin ei ole ollut asiaa.
 
Talo, ikäiseni, remontoitiin liki 30 vuotta sitten. Laurit, Nevalainen ja Korhonen, hoitivat työn eikä ole tarvinnut jälkeä parsia.
 
Alakerran vessan takaseinän olen maalannut uudelleen. Siihen ilmestyi musta kämmenen jälki syistä, joita ei huoli julkisesti paljastella.
Pikkuremontit teen aina itse.
 
Minulla on vanha sähköpora ja ruuvinväännin, kattava kokoelma meisseleitä, puukkosaha, veitsien teroittamista varten on kovasin.
 
En shoppaile mutta kaikkialla käväisen kirja-antikvariaateissa. Lähinnä haistelen vanhojen kirjojen tuoksua, koska muutamalla seinällä tapettikin voisi näkyä, sanoo vaimo.
 
Vaatekaupoissa en kuotoile peilin edessä. Vaimolla on taattu maku (paitsi aviomiehen valinnassa!) ja hän ostattaa ajattomia klassikoita, jonkun mielestä kalliita mutta niitä ei naureta päältä puolessa vuodessa.
 
Älykännykkä on – semmoinen jolla tosin ainoastaan soitan, vastaanotan niitä harvoja puheluja, jokunen tekstiviesti joskus. Tietokone on muttjaa käyttöjärjestelmänä Linus Thorvaldsin Linux, voittoa tavoittelematon nerokas suomalaiskeksintö.
 
En käy ulkona syömässä. Kerran sitä ehdotin. Vaimo tytär kieltäytyvät jyrkästi ”koska kotona saa luomugourmeta”.
 
Nykyväki ällistyy, että voin loihtia kokkiveitsellä, paistinpannulla, kattiloilla ja mausteilla, ilman monitoimikonetta, salaatinkuivaajaa ja munankeitintä
 
Onhan tuo kaikki noloa. Turmella ja tärvellä tuolla tavalla kulutusyhteiskuntaa.
 
IMMU

( Päivitetty: 17.05.2019 09:01 )

Kommentoi


©2019 Immun pakinat - suntuubi.com