Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
262728293012
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31123456

RSS

 Hyllyä pyyhkimässä
25.07.2017 09:06

Kirjahyllyt ovat katoamassa suomalaiskodeista. Lukeminen on toki nykyhektiselle väestölle ylivoimaista. Sehän edellyttää jopa paikallaan olemista.

Sekin pelottaa, että lukiessa, saattaa joutua arvioimaan uudelleen omia mielipiteitään – perittyjä ennakkoluulojaan ja luutumiaan siis.

Uudelle sivistystasolle meitä on laskemassa toimineen myös hallitus. Leikkausten päämäärä on yksinkertaistuva ihminen monimutkaistuvassa maailmassa.

Mobiilinuorisolle varoitus: saatatte aikuisena joutua tilanteisiin, jossa harvat lukeneet esittelevät sivistyneisyyttään.

Nolostumisen tietämättömyydestä häivyttää kun lausuu tai twiittaa alla olevia tiivistelmiä klassikoista:

Väinö Linna: Tuntematon sotilas:

Suomen kunniakkaaksi armeijaksi tarkoitettu resuinen, kaikelle pyhälle irvistelevä ja ruokaa varasteleva sakki juo kiljua ja häviää, esimiehistään kokkapuheita viljellen, sodan.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla:

Kirkkoherran kopea natsirouva nöyryyttää torppariaan ja ryöstää tämän maat. Torpparin poika ryhtyy pyssysille. Runsas kirosana-aarteisto, ykkösosassa esiintymistiheys 232 voimasanaa. Vitjamuna esiintyy neljästi.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä:

Kurittomat anarkistiveljekset haistattelevat papistolle ja muulle vallasväelle. He polttavat kaljapäissään jouluaattona saunansa. Taantuvat sittemmin maalaisliittolaisiksi.

F.E. Sillanpää: Nuorena nukkunut:

Porvarispoika poimii maalaisneidon viattomuuden kukkasen eikä ota, luokkansa ajatusmaailman mukaisesti, vastuuta seurauksista.

Kalle Päätalo: Iijoki-sarja:

Pöllimetsässä ahavoitunut Kalle levittää sivutolkulla ohutta kerrosta voita ruisleipäpalaselle.

Hannu Salama: Juhannustanssit:

Raikas antiikin draamoihin pohjaava kokonaisuus turvansoittoa, naimista, kuolemaa ja jumalanpilkkaa keskikesän riemukarkeloissa.

Heikki Turunen: Simpauttaja

Umpikiero renki ryhtyy suurtilallisen palkkamunaksi, koska on niin mukava kusettaa tyhmiä.

Juhani Peltonen: Elmo:

Maailman paras, hauskin ja surullisin urheilija on voittamaton, kaatuu mm. satasella mutta pyyhältää voittoon, kunnes alakuloistuu vaimon kuolemasta. Palkkautuu sirkukseen tykinammukseksi ja sinkoutuu avaruuteen matkalle kohti Lyyran tähdistöä.

Ilmari Kianto: Ryysyrannan Jooseppi:

Kirput, luteet ja täit keskeisissä rooleissa. Konkreettisesti kutkuttava lukukokemus.

IMMU

 


Kommentoi



 Salaovelan (?) haistelutanner – kesäklassikko VI
23.07.2017 09:30

Suuri aika vaatii suuria ihmisiä. Se on Jaroslav Hašekin (1883-1923) ”Kunnon sotamies Švejkin seikkailut ensimmäisessä maailmansodassa” alkulause.

Kirja on ehtymätön eväs. Sen molemmat osat voi lukea yhteen kyytiin, pätkittäin ja kuten me ikifanit virkistyäksemme alati rauhan asialle näinä sotien ja kansanmurhien aikoina.

Joseph Švejk on prahalainen mies, joka harjoittaa koirakauppaa, myy sekarotuisia piskejä rotukoirina.

Sitten hän joutuu sotaan.

Hänen on sanottu tekeytyvän viisaasti tyhmäksi. Salaovela siis. Hän joutuu vuolassanaisuuttaan alati vaikeuksiin ja juuri puhumalla niistä selviää.

Tuntemattoman sotilaan Honkajoki on hänelle suoraa sukua.

Kun Lammio kysyi Honkajoelta onko tämä mielenvikainen, oli vastaus:

”Herra kapteeni. Tällaista kysymystä ei epäilyksenalainen voi koskaan itse ratkaista. Sen asian määrittelee ympäristö.”

Samaa kysytään Švejiltä päntiönään.

Kirja on suomennettu kolmesti. Ensin Jalmari Virtanen 1932-33, sitten Viljo Kajava 1935, Marian Helin ja Tuure Lehén suomensivat sen 1947 ja 1992 sen käänsi tšekistä Eero Balk ja modernisoi kieltä.

Minä luen alati uudelleen Lehénin käännöstä. Sen ilmaisut kuten ”ilmoitan nöyrimmästi” edistävät kielenterveyttäni.

Kirjasta kuulee edistyksellistä ja vallankumouksellista naurua ja se osoittaa, ettei koominen suinkaan aina ole vanhoillinen voima.

Veijo Meri kirjoitti että huumori on keino kuvata todellisuutta intensiivisesti ja tiiviisti. Sen määreen Hašekin kirja täyttää. Hašek ei ollut pelkkä hauskuttaja ja hölöttäjä, kuten aidot humoristit eivät ole koskaan.

He ovat moralisteja. Hašek oli antiklerikaali ja antimilitaristi.

Koska humoristeista kirjoitetut tutkielmat ja jutut ovat aina ikäviä, niin ilmoitan nöyrimmästi kunnioittavani lukijaa panemalla nyt pisteen.

Mutta vielä lainaus, joka elähdyttää tänäänkin, sodan ylevöittämiä militaristeja välitöikseen seuratessa. Näin Švejk kommentoi sotarovastin saarnaa taisteluun lähteville miehille:

”Kyllä se tulee olemaan hienoa, niin kuin sotarovasti kertoi - kun päivä kallistuu lepoon ja aurinko kultaisine säteineen painuu vuorten taa ja kun taistelukentältä kuuluu kuolevien viimeisiä huokauksia, kaatuneitten hevosten korahduksia, haavoittuneiden ähkettä ja väestön vaikerrusta kun liekit heidän palavista kodeistaan hulmuavat taivaalle. Pidän kovasti tuommoisesta korkeamman asteen hölmöilystä.”

IMMU

 


Kommentoi



 Viihdytyskaistalla
21.07.2017 08:56

Aamuauringon, se on taas saanut jouseensa uuden sysäyksenvahvistajan, kultanuolia Valkeisenlammen äyräällä:

Minä, pahinta peläten:

- Oletko katsonut Bond-elokuvia?

Ojarumpu, olkaveljeni, pejoratiivisesti:

- Näin ne nuoruudessa enkä harrasta itseruoskintaa kertaamalla vihapolitikointia, järjetöntä kaahailua, tappeluja, tappamista ja kehnoa näyttelijätyötä.

Minä, sovittelevasti:

- Jäikö mieleen mitään myönteistä ikikerrattavaa?

Ojarumpu pehmenneenä:

- Toki. Upeaäänisen Shirley Basseyn laulamat tunnusmelodiat.

Minä, uhallani:

- Eivätkö Bondit ole mielestäsi kulttuuria?

Ojarumpu, messevästi:

- Ne tukevat kulttuuria vahvasti. Aina kun joku avaa tv:n katsoakseen Bondia, kapuan yläkertaan lukemaan ihailemistani yli-ihmisistä. Listalla ovat Peltosen Elmo, Jukolan Huippu-urheilun historia, Leskovin Lumottu vaeltaja, Papinin Kristuksen historia...

Minä, keskeyttäen mutta lumoutuneena:

- Oiva rajauksesi palauttaa mieleen Alvin Tofflerin himphampun pyhittämise mansikkahillosäännön: mitä laajemmalle kulttuuria levitetään, sitä ohuemmalti sitä on.

Ojarumpu, arjen ja utopian kaksoisvalaistuksessa:

- Tiukkapipoisuutta on silti vältettävä. Elämässä tarvitaan joutavaa turhuutta. Viihdettä tehdäänkin yhä enenevään viihtymättömyyteen. Ihminen ei voisi elää maan päälle ellei petkuttaisi itseään.

IMMU


( Päivitetty: 21.07.2017 09:06 )

Kommentoi



 Maigret ja sielurisat – kesäklassikko V
19.07.2017 08:49

Kesäkertauksiin kuuluu Georges Simenonin Maigret-romaani. Juuri romaaneja ne ovat – eivät kuvottavia teurastuskoosteita.

Georges Simenon (1903-1989) kirjoitti ensimmäisen Maigret-romaanin 1929, viimeiseksi jäi Maigret ja monsieur Charles vuodelta 1972.

Nyt vuorossa oli ensimmäinen suomennettu (1953) Maigret, Komisario Maigret'n ensimmäinen juttu.

Kirjassa Simenon selvittää Maigret'n taustaa. Tämä on Keski-Ranskassa kasvanut aatelislinnan tilanhoitajan poika. Hän halusi opiskella lääkäriksi mutta isän kuolema ja rahan puute keskeyttivät opinnot.

Maigret’stä tuli poliisi, joka ymmärsi varsin pian, ettei psykoanalyysissa eikä poliisin työssä kaikki järjesty yhdellä silmäyksellä. Maigret’n nuoruusihanne oli olla ”hyvin viisas ja samalla ennen kaikkea hyvin ymmärtäväinen ihminen, joka olisi esimerkiksi samalla kertaa pappi ja lääkäri, ihmiskohtalojen paikkaaja”.

Suvainnette, kirjan juonen setvimisen sijasta, yleisen tuumailun komisariosta sielutieteen ja poliisityön kaksoisvalaistuksessa.

Näkökulma on aina Maigret’ssa. Koska hän on rauhallinen ja tasapainoinen mies, jolla on lautamiehen järkeä ja talonpoikaista oveluutta..

Maigret’n häveliäisyys kuittaa kammottavimmat rikosten piirteet, niiden perverssit yksityiskohdat, lyhyesti.

Ominaispiirre komisariossa on päivittäinen, humaltumaton alkoholin nauttiminen. Baareissa istuminen lievittää paineita, stimuloi eläytymistä. Alkoholistiksi Maigret'ta ei voi sanoa.

Psykiatrian professori Yrjö O. Alanen on kirjoittanut hänestä esseen psykiatrin silmin.

Psykiatria kiinnostavat varsinkin tutkimusmenetelmät, jotka eivät etene loogisen järjestelmällisesti vaan Maigret tutustuu eteensä tulleisiin henkilöihin ikään kuin heidän nahkoihinsa paneutuen, heidät itsessään tuntien.

Psykologinen ymmärtämys ja kontaktikyky auttavat Maigret’ta myös ajamaan syylliset tunnustamaan tekonsa.

Maigret’n empaattista jälkihoitoa rikollisille tapaamme useissa kirjoissa. Erään pikkuroiston keuhkotautiselle tyttöystävälle hän järjestää parantolapaikan.

Hyvät esimerkit eivät osoita vaan näyttävät, voisi olla tämän kirjoituksen motto.

Takuuvarma tietovisailukysymys: mitkä ovat Maigret’n etunimet? Entä hänen vaimonsa etunimi?

Vastaukset: Jules-Joseph Anthelme ja Henrietta

IMMU


 


Kommentoi



 Melukauppa
17.07.2017 09:06

Kahden kaupaksi ajatellusta parisuhteesta sukeutuu kesäisin usein melukappa. Kai se alunperinkin on ollut sattuman kauppaa.

Sanotaan että pitkässä liitossa riidat loppuvat. Johtunee siitä, että naisilla alenee kyky kuulla matalia ääniä ja miehillä korkeita.

Melu ja möykkä johtuvat myös ainaiskiireestä.

Jo Koskela sanoi Tuntemattomassa sotilaassa: ”Kiiru on pidettävä ajallansa, mutta hätiköiden tehden ei tule muuta kuin kusipäivä mukuloita.”

No, se selittääkin vanhempien urakiireen vuoksi vaille kotikasvatusta jääneet viritysmopopojat.

Olen aina kaihtanut möläkkää, elämöintiä ja äänekästä rehvastelua. Meillä äiti sanoi, että ennen meluamista, on laskettava sataan. Joskus nuorisoa kuunnellessa tuntuu, että enää ei opita  laskemaan edes kymmeneen.

Pahimpia ovat ne, jotka ovat alati äänessä, kommentoivat, vaativat päitä vadille, vaanivat räyhäämisen aihetta. He inhoavat niitä, jotka tuppaavat kälättämään heidän päälleen.

Kun pitää kitansa kiinni, niin oikein ällistyy millainen vaikutus sillä on omaan psyykeen.

On vaikea kuunnella puolihöhlän lailla huutavia tv:n urheiluselostajia. Entä mistä Ylen aamu-tv kaivaa näitä kiekuvia blondeja?

Kiitos, jälleen, kaukosäätimen keksijälle.

Minulla oli työvuosina kaksi ystävää, joiden kanssa saattoi keskustella vaikkapa pizzicatojen merkityksestä Tšaikovskin sävelteoksessa Muistoja Firenzestä, sipulikupolikirkoista Siperian radan varressa ja siitä onko onnellinen sattuma vain mahdollisen jumalan keino pysyä nimettömänä.

Tai sitten vain vaieta, luovasti.

Yhä tekstaamme näin: Toinen näpyttää: Mitenkä? Toinen vastaa: Lajinsa.

Eli elämä soljuu eikä kelkka heittelehdi rännissä...

Mutta enää eivät ihmiset kestä kesällä hiljaisuutta eivätkä osaa talvella nauttia, ilotulitusten sijasta, yötaivaan tähtien luomuräiskeestä.

On minulla hiljaisuuden riittini – istua Väinönä omenapuiden alla, kotikatajan katveessa ja nauttia, itseäni luontohenkilöksi harhauttaen, tovista, jonka luovat puitten, tuulten ja vetten sinfoniat.

Rauhaa!

IMMU

 

 

 

 

 

 

 


( Päivitetty: 17.07.2017 09:15 )

Kommentoi


©2017 Immun pakinat - suntuubi.com