Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
28293031123
45678910
11121314151617
18192021222324
2526272829301

RSS

 Venetsia – uni, kauneus ja vesi
14.11.2019 10:32

Joka kerta se saa kyyneleet silmiin – Venetsian tulva, aqua alta. Nyt vesi on noussut liki kaksi metriä.
Oli luettava uudelleen Jospeh Brodskyn (1940-1996) pienoismuistuma Veden peili (116 s.)
Venetsia oli Brodskylle rakas. Sinne hänet haudattiinkin San Michelen saaren hautausmaalle missä on myös Igor Stravinski.
Brodsky, joka tuomittiin loisena elämisestä karkotettiin N-liitosta 1972 ja hän asettui New Yorkiin Brooklyniinn jossa kuoli.
Venetsiassa Brodsky yhdisti unen ja todellisuuden ja se takasi hänelle kuvan kuolemanjälkisestä elämästä: sen visuaalinen olemus on niin selvästi paratiisillinen.
Hän kirjoittaa että ajatus muuttaa Venetsia museoksi on mahdoton koska kaupunki itsestään on taideteos.
Nyt Venetsialla on kaksi isoa murhetta – tulvat ja valtavat, piittaamattomat turistilaumat. Asukasmäärä vähenee koko ajan – lienee nyt enää noin 50 000.
Minulla on puhelimessa soittoäänenä Venetsian punapääpapin Vivaldin Kevät.
Pyhissä olen käynyt Madonna dell' Orton sipulikupolikirkossa, jossa on G. Bellinin ihmeellinen maalaus Madonna ja lapsi. Kolme kertaa se on varastettu.
Guggenheimin museo ja Gallerie dell' Accademia ovat kauneuden täyttymyksiä.
Mikä oli Venetsiassa vastenmielistä? Jättimäiset turistiristeilijät jotka pimentävät jopa Venetsian taivaan.
Käsittämätöntä miksi niiden sallitaan saapua kaupunkiin, jonka syvin ja sisin olemus on sen kauneus!
Siksi olen jättänyt Venetsian rauhaan ja maleksin siellä vain Donna Leonen komisario Guido Brunettin kanssa ja syön hänen professorivaimonsa kreivitär Paolan laittamaa pastaa.
Brodsky kirjoittaa kuinka me lähdemme ja kauneus jää. Kyynel on siitä todiste. Me olemme suurelta osin vettä ja niin on Venetsiakin. Kyynel on yritys jäädä, viipyä aloillaan, sulautua kaupunkiin.
Uskon että on olemassa siima joka kimmeltää ja vetää taas Venetsian tulvasta kuiville.
Jo Anna Ahmatova sanoi, että Italia on uni joka toistuu koko loppuelämän ajan.

IMMU


Kommentoi



 Arvoihin katsomassa
13.11.2019 09:07

Tapahtui 33 sitten ja tapahtuu yhä: rakentelin pinaattilasagnea, koska tasa-arvosyistä laitan meillä ruoat.

Puolison ei tarvitse rasittua ulkotöiden jälkeen keittiössä. Tasa-arvosyistä nostankin hänelle ulos alkusyksyksi haravan, talveksi lumikolan ja alkukesästä ruohonleikkurin.

Pähkäilin pelolla kolmiyhteyttä vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Nyt pelko on totta: vapaus ja tasa-arvo on pyyhitty Suomessa yli. Veljeys on arvossa.

Timjami, silloin kuusi vuotta, puolitti salaattiin viinirypäleitä ja kysyi:

- Kerhossa puhuttiin tasa-arvosta ja kohtuudesta. Mitä ne ovat?

- Kohtuus on itsehillintää, ettei ahnehdi itselleen lisää ja vielä lisää. Tasa-arvo on taas muiden huomioon ottamista silmäntasaisesti.

Syödessä puhuimme kuinka että luokkajako on palaamassa. Ahneet tietävät kaiken hinnan, eivätkä minkään arvoa. Jos heille huomauttaa, että sosiaalitukien väärinkäyttäjää syyllistetään mutta veronkiertäjiä ei, he syyttävät sanojaa kateudesta.


Toki köyhä ja syrjäytetty voi olla heistä kunnon ihminen, jos pysyy nöyränä ja vaikenee. Mikään ei ole helpompaa kuin kunniallisen ihmisen petkuttaminen. Niin monelta puuttuu kaksi: häpeä ja kunnia.

Samuli Paronen kirjoitti: Suurin osa suomalaista elää tasa-arvon alapuolella vastustaen sitä.

Ottaessani lasagnea lisää totesin, että tasa-arvon kanssa olen ollut vaikeuksissa. Olin näet yrittänyt työssä yli 30 vuotta olla silmäntasainen niiden pöhöegoisten kanssa, joista minun oli määrä jo syntymässä erottua.

Puoliso sanoi, että ollakseen miestä parempi naisen tehtävä kaikki tuplasti etevämmin ja lisäsi, että onneksi se helppoa. Mutta palkassa se ei näy.

Kysyin Timjamilta, että pelottaako häntä jokin juuri nyt erityisesti. Hän silmäsi lasagnevuokaa:
- Se, että ahmit kaiken lasagnen, etkä jätä meille naisille santsia.

Silloin opin kolmessa sekunnissa kohtuudesta ja tasa-arvosta enemmän kuin koko elinaikanani.

jk. Juuri nyt kun vaaditaan palkkamalttia, jaetaan etuoikeutetuille etuuksia, syrjitään ja syrjäytetään toisinajattelevia, tuntuu, että maailma on toki runsaasti muuttunut mutta ei juurikaan kehittynyt. Eikö vaikka?

IMMU


Kommentoi



 Paikka paikan päällä?
03.11.2019 12:43

Ihmiset julkistavat kuvia mielipakoistaan runsaasti. Jospa raottaisin esirippua ja alttarivaatteitani minäkin:

Täärkein on Roomassa oleva Suomen valtion kaunein rakennus – kulttuurikeskus Villa Lante. Lukuisasti olen siellä kuunnellut kun kukkulan mustarastaat viheltelevät Verdin aarioita.

Vatikaanin Sikstuksen kappelia en jätä ikinä väliin. Michelangelo ikuisti itsensä Jeesuksen opetuslapsen Bartholomeuksen, elävältä nyljetyn, hahmoon.

Olkaveljeyttä tunnen silloin.

Pariisissa ei voi välttää Père Lachaisen hautausmaata. Sinne on haudattu F. Chopin. Paitsi että hänen sydämensä on Pyhän Ristin kirkon pilarissa Varsovassa.

Sieltä on mainiota laskeutua kauniiseen Krakovaan, jossa kauniilla tarjoilijaneitosilla – vaimoa harmittavasti – ovat maailman lyhyimmät hameet.

Vaimo epäilee että palastan Krakovaan sen vuoksi. Minä siihen, että todellinen syy on Krakovan lähellä oleva Vaikenevien veljien luostari, jonne menen jos kuolet ennen minua.

Ikipaikkani on Novodevitšin luostarin hautausmaa Moskovassa. Siellä on suurista mestareista vaatimattomimman – A.P. Tšehovin hauta. Kiivi on pieni ja valkoinen ja siinä on vain tämä teksti: A.P. Tšehov 1860-1904.

Ja aina tuoreita kukkia.

Muitakin paikkoja on mutta kaksi rakkainta on kotipihassa. Vaimo joskus utelee, että kuinka voin tuntitolkulla istua kuistillamme.

Minä siihen että haluan kuunnella kun rakas kotikatajani soittaa Bachia – tuuli tekee sen nähtäväksi, kuultavaksi. Neulasten pizzicaton ne sinun tuoksuvalle sylillesi omistavat.

Livakasti vaimo siirtyy viereeni. Mutta ei avatakseen sylinsä vaan ilmiselvästi nuuhkaistakseen hengitystäni...

Siitä on palkitsevaa siirtyä lempipaikoistani parhaaseen, Artekin sohvaani. Vaimolla on omansa toisella seinustalla. Voi olla että käyttöaste alkaa jo, 46 vuoden makailun jälkeen, näkyä laatutuotteessa. Siis minun puolellani.

Sohvasta näkee vuodenaikojen vaihtelut. Oravapariskunta tomuttaa rajakuusta, niillä on kuusen latvassa pesä.

Mikä tässä on parasta? Ei huoli enää lähteä reissuille. On käytössä oma tyyny ja kotivessan edut.

Olenkin laatinut jälkisäädöksen, että minut tuhkataan sohvassani ja vaimo valuttaa tuhkan tiimalasiin.

Niin hän näkee minun, lopultakin, ahkeroivan.

Hyviä reissuja vain teillekin ja rauhaa:

IMMU


 


 


 


Kommentoi



 Kuoleman aivoleikkuri
24.10.2019 08:44

Lähestyvää marraskuuta sanotaan kuoleman kuukaudeksi. On siis aika kerrata Leo Tolstoin
Ivan Iljitšin kuolema (1886, 112 s.) Ihan itseäni varten. Isäni kuoli marraskuussa 44-vuotiaana.

Kuolema leimasi Leo Tolstoinkin elämää. Äiti kuoli hänen ollessaan kaksivuotias. Isä menehtyi ennen kuin Leo Tolstoi ehti täyttää kahdeksan. Toinette-täti, jota hän rakasti kuin äitiään kuoli myös. Tolstoi joutui hautamaan 13 lapsestaan useita. Kun Tolstoi oli 60-vuotias, Vaimo synnytti Vanitškan, josta Tolstoi toivoi työnsä jatkajaa. Poika eli seitsenvuotiaaksi.

Ivan Iljitšin elämä oli mitä tavallisin, yksinkertaisin ja mitä kauhein.

Vaimokseen hän löytää viehättävän Praskova Fjodorovnan. Heille syntyy kaksi lasta, poika ja tytär.
Avioliitto ei sitten täytäkään toiveita. Vaimo nälvii miestään, järjestää karkeita kohtauksia.

Sitten hän saa viran Pietarista, hommaa perheelle upean asunnon ja remontoi sen. Sitten hän kiipesi tikkaille näyttämään hidasälyiselle tapetoijalle, miten halusi tapetit. Ivan Iljitš putoaa ja lyö kylkensä ikkunan kahvaan.

Lopulta Ivan Iljitš menee lääkäriin. Hän vaivaantuu lääkärin teennäisestä tärkeydestä ja koputtelusta. Lopulta todetaan, että vaiva on umpisuolessa ja irronneessa munuaisessa.

Tuskiensa vallassa Ivan Iljitš tajuaa kuolevansa. ja joutuu vuoteenomaksi.

Ivan Iljitšin suurin kärsimys tässä saattohoidossa on valhe. Hänen muka piti vain hoitaa itseään ja pysyä rauhallisena, niin kaikki kääntyy hyväksi. Tuo valhe hänen ympärillään ja hänessä itsessään myrkytti yhä pahemmin hänen viimeiset päivänsä.

Vaimo liehuu puoskareiden ympärillä silkkipuvussaan ja Ivan Iljitš tajuaa vihaavansa vaimoaan luitaan ja ytimiään myöten.

Hän alkaa kivuissaan pohtia elämäänsä. Mitä kauemmas lapsuudesta edetään, sitä mitättömimpiä ja kyseenalaisempia ilot olivat.

Lopulta kuoleman sijaan tulee valo. Hän vetää henkeä, pysähtyy kesken hengenvedon, oikaisee jäsenensä ja kuolee.

Teosta on suositeltu, vakavissaan, lääketieteen opiskelijoiden kurssikirjaksi kuolemasta. Kirjaan liittyy myös Leo Tolstoin oma kirjoitus ”Kuolemaa ei ole”.

Siinä hän pohtii, että väärin suuntautunut lääketieteellinen tietämys pyrkii lykkäämään kuolemaa hinnalla millä hyvänsä ja saa ihmiset toivomaan, että he voisivat välttää kuoleman, ja riistää heiltä siten moraalisen elämän tärkeän kiihokkeen.

Toinen lisä kirjassa on Torsti Lehtisen artikkeli ”Vihreän sauvan salaisuus, Leo Tolstoin käsitys kuolemasta.

Tämä Tolstoin lyhyt kertomus Ivan Iljitšin kuolemasta on omalla tuskallisella tavallaan kuolemaan opastava.

Jospa voisi taas sanoa sen näin: Ei kuolema ala kun elämä loppuu. Kun elämä loppuu, loppuu myös kuolema.

IMMU


( Päivitetty: 24.10.2019 08:46 )

Kommentoi



 Enkeli vaivaan
22.10.2019 08:24

Hallusinaatioista on kirjoitettu vakavasti otettava kirja (HS 22.10.). Siinä todistetaan että näyt ja tuntemukset eivät ole vain juopuneen, huumeiden käyttäjän tai psykoosiin joutuneen harhoja.

Aivot – ihmisen toiseksi rakkain elin – on täynnä selittämätöntä. Myös siksi että siellä on miljardeja soluja. Millainen työttömyys monen aivoissa vallitseekaan!

On minullakin hallusinaatiokokemus.

Enkeleistä on paljon kerrottu.. On bisnesenkeleitä, enkeliparantajia, enkeliyrittäjiä, jotka kauppaavat enkeliravintolisiä. Kun huumeet tulivat Suomeen porukat polttelivat enkelinpieruja.

Kuoleman rajamailla käyneet ovat taas todistelleet nähneensä kirkkauden, jopa enkelin.

5-6-vuotiaana jouduin viettämään aamupäivät kotona yksin. Ei meillä ollut varaa päivähoitoon saatikka kotiapulaiseen.

Kerran rakentui makuuhuoneen ikkunan eteen pörheäsiipinen vitivalkoinen olento. Se silmäsi tovin kiinteästi, hymyili ja haihtui.

Josko se oli vain pikkulapsen pelon aiheuttama aavehäiriö aivoissa.

Tuota tuumasin askeltaessani Valkeisenlammen viertä kun vastaan rähvelsi Ojarumpu, olkaveljeni. En halunnut hiiskua enkelistäni. Ette ole kuulleet Ojarummun nauravan pirullisesti.

Pysyin silti teemassa:

- Mistä Nooa tiesi vedenpaisumuksen päättyneen?

- Kun kyyhkynen toi arkkiin nokassaan lehden, niin kai siinä oli asiasta uutinen.

- Pejoratiivinen tulkinta. Et ehken ole kärjessä jonossa, jossa kirkkaampia kruunuja jaetaan.

- Minua kiinnostaakin nyt taivaan pannuhuone, helvetiksi mainittu.

- Koska uskoakseni olet uskonnoton, niin tuonpuoleiseen rehellisesti varautuminen…

- Anna arpeutua. Sinäkin vielä käyskentelet kanssani Danten Manalan siinä piirissä, jonka kiveliössä askeltavat tekohurskaat ulkokullatuissa lyijyliiveissä.

- Sielunhätäkö piinaa?

- Jo vain. Puolisoni kertoi äsken nähneensä kerran enkelin.

- Ja sinä nauraa päkätit kuin Mooses Pessi Havukka-ahon ajattelijassa?

- Puoliso toivotti minut sähäkästi helvettiin. Läksin matkaan. Nyt vaimo spekuloi kotona leskeyden eduilla...

Silloin minuun meni hyvä ja kerroin Ojarummulle enkelistäni.

- Ettet vain pötöstä?

Kiistin jyrkästi:

- Ajattele, että minullakin on vielä huomisuskoa näkyni vuoksi. Helvetti on vain hankala mielentila.

Kohta taivalsimmekin poispäin helvetistä.

Ojarumpu askelsi tekemään sovitustyötä, jonka päätteeksi uskoin hänen näkevän enkelin tässä todellisuudessa.

Fiktiivisessä taivaassa enkelit näet ovat miehiä, mutta maanpäällisarjessa naisia.

IMMU

 

 

 


Kommentoi


©2019 Immun pakinat - suntuubi.com