Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930311234

RSS

 Itkuhirsi
18.07.2019 08:24

Itkemisestä on taas tehty hyve. Pitkään elimmekin etovaa aikaa.

On ollut trendikästä olla tunnekuohunsa hillitsevä luonne, terästettynä ivantäyteisellä pöhöedgoisuudella. Kun tekee kaiken ylevänkin naurunalaiseksi selkääntaputtajia piisaa.

Hyötyliikuttuvia on runsaasti poliitikoissa, teennäisuskovaisissa, vehnästelijöissä, heissä jotka ”kaikkien hyvien asioiden puolella”.

Aidoilla kyynelillä on ihmiselle terveydellinen merkitys.

On tutkittu murheitkijän ja sipulinkuorijan elintoimintoja kyynelvuon virratessa. Shakespeare kirjoitti, että kyyneleet asuvat sipulissa. Siis tekokyyneleet.

Oikeasti itkiessä vapautuu kehosta endorfiinia, kehon omaa kipulääkettä. Se toimii morfiinin tapaan ja huolehtii kehon hyvinvoinnista. Murhe- ja iloitku ovat aivojen aikidoa.

Minulla on vaikeuksia itkun ja naurun kanssa. Se paljastaa slaavilaisen sielun. Itku ja nauru keriytyvät sisäkkäin.

En itke vaikkapa nyyhkyelokuvissa tai teattereissa. Mutta kyynelehdin kun valkoiset ampuivat Pohjantähdessä Aatu Halmeen, joka ei osallistunut sotatoimiin.

Luin kirjan kai liian nuorena, 12-vuotiaana ja Halme osoitti maailmannäkemykseni suunnan.

Halmeessa oli kaksi aitoa ja tärkeää piirrettä, jotka eivät koskaan horjuneet vaan vahvistuvat alati: yhteiskunnan pieniin ja vähäosaisiin kohdistuva myötätunto ja voimakas vastenmielisyys väkivaltaa kohtaan.

Kevyt musiikki ei juuri kosketa. Mutta Markus Allanin laulamana, minulla harvinais-cd tulkinnasta, Unto Monosen Erottamattomat pysäyttää yhä – jopa 45 vuoden aviosuhteenkin vuoksi.

Jos mieli on herkkänä kuuntelen A. Jäsrnefeltin Kehtolaulun tai Maaritin laulaman Maan korvessa kulkevi lapsen tie...

Minulla on pitkä ura itkettäjänä. Olipa suvussa ristiäiset, rippijuhlat, häät, syntymäpäivät tai hautajaiset jouduin puhumaan.

Äidin kuoltua lopetin. Aloin epäillä, että sallin tästedes sydämeni liikuttuvan vain jos saan porukan parkumaan.

Jos kotona kehkeytyy suukopua, en ryhdy sanallisestikaan nujakoimaan.. Silmät vain kostuvat ja kun puoliso vakuuttaa ensin olevansa väärässä niin kohta minä hänen olleen, taas, oikeassa. Periaate on, että jos ei kykene hyväksymään toisen pieniä paheita (minun siis) ei osaa arvostaa hänen suuria hyveitäänkään. Siitä kuteesta on kestoavio tehty.

Lopuksi: minulla on ympärivuotisesti nuha, koska vapautta, veljeyttä, tasa-arvoa ja rauhaa tylyttävässä maailmassa on joutunut uuraasti itkemään.

Lapset itkevät syntyessään ja joka päivä opettaa tietämään miksi.

 

IMMU


Kommentoi



 Karvat ja valitut
15.07.2019 09:04

Australiassa on tehty tutkimus, jonka mukaan parta parantaa miesten vetovoimaa. Pikaiseen rakkaudentarpeeseen naiset valitsevat miehen, jolla on sänki. (Nämä tosin usein liittyvät toisiinsa: puolen sentin sänki ja yhden tuuman ajatukset.)

Parta viestii vallasta. Minullakin oli täysparta seurusteluaikana. Kun nykyinen, joskin alkuperäinen, vaimoni kertoi tilanneensa vihkimisajan, ajoin parran pois. Vallansiirto oli väistämätön fakta. Korvien yli yltänyttä tukkaakin lyhensin rajusti. Toki muistatte kuinka saman operaation tehneen Simsonin kävi Delilan kanssa.

Kun mieheltä alkaa tukka harveta niin moni kasvattaa keski-iässä poninhännän ja lähtee Uriah Heepin konserttiin sytkärin kanssa. Siinä on ehkä pieru kiertänyt liian kauan nahkapöksyissä.

Onnellinen onkin hän, joka uskalsi nuoruudessaan elää kuin nuori, ei tarvitse kiikkutuolissa kitistä menetettyjen riemujen perään.

Karvainen nainen herättää aina kiinnostusta. Muinoin heitä näytettiin sirkuksessa. Naiseksi pukeunut parrakas mies voitti Euroviisutkin. Kaikki muistavat parran, kappaletta ei kukaan.

Jospa vielä ehtisi kokea O-M. Oinosen ohjaaman Tuntematon sotilas-oopperan, jossa Rokka puhkeaa aariaan palavan tankin äärellä. Pala kurkussa nieleskelisin: ”Siel…siel…siellä palloit ukkoloihe pe…pe…pe…perskarvaat!”

Olen aina viihtrynyt duunareiden, karvaper.., no karva-ahtereiksi kutsuttujen kokkapuheseurassa. Arvostus nousi entisestään kun tolppa-apinana työskennellyt enoni O otti pinaattilasagneanu lisää!

On selitetty myös, että karvaisuus kertoo älykkyydestä. Se vertautuu facebookin kvasitesteihin, joihin moni on lumoutunut.

Jopa minä hullaanuin testaaman mitä eläintä muistutan luonteeltani. Pandaa, karvaista pandaa!

Varsinkinselän alaosan karvaisuus kertoo nerokkuudesta. Jos rahasta tulisi tinka ryhtyisin kai paljastelemaan torilla selkäämaksusta.

Myönnän olevani arka karvaisuuden kanssa. Parta, jota en siis vallan merkiksi tarvitse, kasvaa kolmessa neljässä päivä mittoihinsa. Mutta ikääntymisen paljastaen harmaana.

En ikinä käytä julkisesti shortseja ja hihattomia paitoja. Ihan siksi etten herättäisi torilla mielenkuohua naisväen keskuudessa. No, ehkä mielenkuohussa on ylilyönnin makua minun kyseessä ollen.

Myöntäkäämme silti että ihminen on kehittynyt apinasta. Aivan kaikki tosin eivät ole kehittyneet mutta en välitä kirjoittaa työvuosista...

IMMU

 

 


( Päivitetty: 15.07.2019 09:19 )

Kommentoi



 Katrina, surun, työn ja elämänilon suurteos
14.07.2019 09:05

Luin Sally Salmisen (1906-1976) Katrinan ( julkaistiin 1936, ruotsiksi) Juha Hurmeen uutena käännöksenä. Edellinen kerta oli 70-luvulla.

Kirja vertautuu Anni Blomqvistin, hän oli Salmisen pikkuserkku, Myrskyluodon Maijaan ja Ulla-Lena Lundbergin Kuninkaan Annaan, Kökarin Annaan ja Jäähän.

Kaikki kertovat Ahvenanmaan saaristosta.

Salminen muutti nuorena Yhdysvaltoihin ja työskenteli kotiapulaisena, varakkaiden piikana. Hän kirjoitti siellä Katrinan ja nousi valtavaan suosioon. Sai hän Suomessakin 50 000 markan palkinnon mutta jäi varjoon vaikka Katrinan toinen painos myytiin loppuun vuorokaudessa.

Miksi hänet syrjäytettiin? 1930-40-luvulla kulttuurielämää hallitsivat miehet ja jälki näkyi, natsimielisyytenäkin.

Salmisen isänmaallisuudesta kertoo kuinka lahjoitti sotiemme aikana kymmeniätuhansia sodan satuttamille.

Katrina oli pohjalaisen viljelijäperheen tytär, joka rakastui ahvenanmaalaiseen suurisuiseen, vilpittömään isottelijaan ja nahjukseen Johaniin, joka teki töitä vain talvisin merimiehenä.

Ahvenanmaalla Katrinaa odotti ränsistynyt pikkumökki ja työ rikkaiden maanomistajien ja laivanvarustajien liki orjana maatöissä mutta hän pitää puolensa.

Salminen ei liene lukenut Marxia mutta Katrinan kautta hän langettaa porvarillis-kapitalistiseen orjuutusyhteiskuntaan kohdistuvan tuomion.

Mukautuminen ei saa aikaan mitään edistystä elämässä siksi Katrina karsii sen kaiken hurskastelun ajatuksistaan.

Kirjan ilmestyttyä ahvenanmaalaiset isännät suuttuivat ja väittivät Salmisen loukanneen heidän kunniaansa. Mitä kunniaa? Orjuuttajat ja hyväksikäyttäjät!

Mutta ei tämä mikään tendenssiromaani ole. Se kuvaa kotiin jäävien vaimojen taistelua saaristossa itsenäisyytemme alkuvuosina.

Katrina, taistelijaluonne, puristaa itsestään pois orjan, hikipisara ja kyynelepisara pisaralta. Katrina kun oli alin, ulkopuolinen jo murteensa vuoksi.

Katrina ja Johan pysyvät yhdessä, lapsia syntyy ja kuolee mutta rakkaus kestää. Kuten kestää saariston vähäosaisten yhteisöllisyys.

Kirjan etenemistä ei huoli, lukijan kunnioittamiseksi, enempää avata. Lukijan on saatava nautintonsa.

Oma uuslukemiseni vahvisti, että Salminen oli rakentanut kirjan poljetuista, asettunut heidän puolelleen ja vahvistanut, että heidän puolestaan on kunniakasta taistella.

Hän ei pelkästään pengo henkilöidensä sisäistä materiaalia vaan ankkuroi ne todellisuuteen, jossa ei alati kieriskellä lämpimissä vällyissä.

Salmisen kaltaiset kirjoittajat katsovat maailmaa toisin: Olosuhteiden pahuus tekee pahaa, siksi on taisteltava huonoja olosuhteita vastaan.

Vaikka kirja kertoo paljon sairaudesta, kivusta, kuolemasta, se on valtava ylistys elämälle ja ilolle.

Mutta etenkin kunnianosoitus naisille.

IMMU


( Päivitetty: 14.07.2019 09:33 )

Kommentoi



 Kielenvirkistäjä
13.07.2019 08:28

Ortodoksisuus on minusta, puoliuskonnottomasta, ollut aina oudosti kiehtovaa.
Olen viehättynyt Siperian radanvarren sipulikupolikirkoista, etenkin J. Peltosen kirjassa Kuolemansairauteen rinnastettava syli-ikävä esittelemästä Pyhän Jermolain lumituiskuun eksymisen vinosta erakkokirkosta.
Ortodoksien kirkkolaulu hyreksii rauhoittavana sydämeni ikoninurkkauksessa.
Ortodoksinen arkisuvaitsevaisuus ansaitsee "kippikset".
Nytkin Valamon viski on saanut kirkollisen siunauksen. Alkoholiin ei heidän mielestään liity pelkkää paheellisuutta!
Tarkastelkaamme alkoholin ja kielten rikkauden merkitystä Raamatun ja aurinkorannan kaksoisvalaistuksessa:
Apostolien teoissa kerrotaan helluntaina saadusta kielillä puhumisen lahjasta.
Näin yhdistyvät, kaikissa kirkkokunnissa, alkoholin ja kielten myönteinen voima:
Nautittuaan aurinkorannalla riittävästi alkoholia, ilman pitkään kestävää viskialttiutta, saa Suomen poika kielillä puhumisen myönteissisältöisen lahjan.
Suvaitkaamme se.

IMMU

 
 
 

 


Kommentoi



 Kenttäheittiö?
11.07.2019 09:44

Olen aina ollut urheilumies. Lapsuuden pettymys oli silmälasit. Siihen hupeni unelma jalkapallokentällä ja kiekkokaukalossa.

Rupesin lukemaan. Haittaa on siitäkin ollut. Mutta myös etua – puolihöhlästi hohottava urheiluvähä-älymystö pysyy loitolla...

Töissä minua pidettiin urheiluvastaisena. Tuppasin näet naureksimaan urheilukiimaisille. Lehdessä urheiluhulluus pätevöitti korkeisiinkin tehtäviin. Se näkyy laadussa yhä.

Olin ainoa joka oli lukenut Martti Jukolan Huippu-urheilun historian, kiva oli oikaista lukemattomia.
Kerran kahvioon oli jäänyt pallo. Elämästäni katosi parikymmentä vuotta (olin silloin 26). Pomputtelin palloa jaloilla, päällä, hartioilla, kesytin sen niskaan jne...

Muuan pöhöegoinen urheilutoimittaja häkeltyi sanomaan: ”Sinun on mentävä KuPS:n harjoituksiin!”
Johan nolostutti.

Lempilukemistani urheilusta on ollut J. Peltosen Elmo.

Hän poltti piippua ja järsi omenoita pohtien parasta omenapuiden hallantorjuntakeinoa.

Elmo on minulle yhtaikaa riemukas ja surullinen kirja.

Siksi on ymmärrettävä kuinka vaimonsa Aliisan kuoltua hänen silmiään kivisti: ikään kuin yönpimeys koitti ja joku olisi jumputtanut kontrabassolla suruvoittoisia skaaloja hänen sydämensä ikoninurkkauksessa.

Jalkapalloilun naisten MM-kisojen innostamana (vuosiin se oli ainoa urheilutapahtuma, jota seurasin tiiviisti herkeämättä.naiset eivät makailleet tuskaisina ruikuttaen, upea pelinainen Repanoe kuittaili Trumpille), luin taas Aapelin lempeän ilkikurisen pakinan Linkku, vasenlaitatuki Meidän herramme muurhaisista.

Kun haastattelija kysyi Linkun tulevaisuuden suunnitelmista tämä vastasi, että aikoo kehittää lahjojani.
”Hän vain virnisti, oli kai vähämielinen” kertoi Linkku, joka valistaa että Oslo on Nofrjsan ja Pariisi Ranskan pääkaupunki.

V. Huovisen Matikanopettajassa on Yrmeä futismies. Östen ”Öykky” Drufva, Real Madrisissakin pelannut, palaa kotiseudulleen Kosken Palloseuraan.

Hänen vaatimuksena on: Kun minä teen maalin, minun päälle ei hypitä!

Silti hypittiin. Öykky lähti eikä enää ikinä puhunut jalkapallosta vaan perusti polkupyöräkorjaamon ja puheli vain pyöristä, säästä, vuodentulosta ytimekkäästi.

Ettei menisi futiksen ylistämiseksi

iin vielä P. Haanpään kertomus Pyöräurheilija Saikansalo kirjasta Heta Rahko korkeassa iässä.
Saikansalo on lähdössä kisoihin Italian kuumuuteen. Hän valmistautuu ripustamalla pyörän saunan kattoon ja palkkaa löylynheittäjän.

Kun Saikansalo polkee, löylymies tuumaa: ”Hulluna on hyvä olla”.

Nousenkin tästä Artekin sohvasta, teen viisi tiibetiläistä liikettä ja poljen kuntopyörää 30 minuuttia.
Hulluja urheiluvuosia Sinullekin:

IMMU


Kommentoi


©2019 Immun pakinat - suntuubi.com