Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2425262728291
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

RSS

 Sanan majoilla
29.03.2020 12:05

Näinä kotiarestiaikoina Hesarin Suvi Ahola kehottaa kirjoittamaan.
Suvainnette palauttaa mieleen kuinka nuorena päätin ryhtyä rakkausrunoilijaksi. Sitten tuli terve itsekritiikki väliin. Kun kokoelma olisi valmis, mitä tekisin vuoden loput 364 päivää?
Julkistan, ihan pirullista luonnettani, otteita pitkästä parisuhteesta kertovasta lyyrisestä elämästä, yhtä koronan peluuta (anteeksi tuo mauttomuus) pussittaminen on ollut, suuren suurine iloineen ja tuskin havaittavine olevine pettymyksineen.
Hoksaatte takuulla kateellisina, ettei kaikille ole käynyt parisuhteessa kuten julkkiksille, joille sattuman kaupasta sukeutuu ensin kahden kauppa ja lopulta huutokauppa.
Monilla rakkaus syttyy valon nopeudella ja sammuu äänen volyymilla.
Mottona olkoon ajatelma, että mikäli parisuhde kestää viikonkin rikkumattoman hiljaisuuden, on edessä pitkiä vuosia.
Vai sopisiko sittenkin Anna Ahmatova:
...poissaolo on parasta unohduslääkettä / …mutta parhaiten unohtaa ainiaaksi kun näkee / päivittäin.

HAAVE
Parisuhteen ikuista sököä:
perskortti yhä pihistämättä.

SAPPI
Riidan keskellä:
olisiko ostettu rakkaus tullut sittenkin halvemmaksi?

ONNIOSUUSKUNTA
Onnettomasta rakkaussuhteesta pääsee eroon
parin viikon surutyöllä.
Tästä onnellisesta on riesaa loppuelämäksi.

JÄLKIHOITO
Huiluna soiva hetki,
hauras kuin perhosensiiven kosketus,
kun krapula vaihtui uudeksi humalaksi,
laimensi lasin kyynelillä.

TUOKSUAIKA
Seitsemänkin liivimannekiinin keskeltä
erottaisin vasemman kainalokuoppasi tuoksun.

OIKEA RUNO
Elämän syksyn tullessa
ainoa todellinen runo:
Tuntea läheiseksi, ystäväksi
toinen ihminen,
sanoitta.
(Mika Waltari)

IMMU


Kommentoi



 Vapauden laiho
27.03.2020 08:18

 

Minulla on kolme lasten- ja nuortenkirjoina pidettyä ikievästä: Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut (1885), Jack Londonin Erämaan kutsu (1903) ja John Finnemoren Robin Hood (1909).

Niistä sikisi voimakas vastenmielisyys väkivaltaa kohtaan, luontainen valinta asettua heikomman puolelle ja vapauden kaiho.

Huckleberry Finnistä on julkaistu Juhani Lindholmin uusi suomennos. Minun aarteitani on Kirsti Laipion suomennos vuodelta 1945.

Poikien seikkailukirjana Huckleberrya ensin luettiin. Aikuislukemistona siitä kasvoi elämäntäyteinen eväs. Twainin viitan alta paljastui ripavakallinen filosofiaa, teologiaa ja politiikkaa.

Aikaisin kuolleen äidin ja kyläjuopon pojasta onkin tullut monelle vapauden esimerkki.

Josko Twain tahtoi kirjallaan jo tuolloin osoittaa, kuinka ihmiset luopuvat mitättömistä syistä vapaasta tahdostaan ja vellovat massoina ajamaan omaa asiaansa, tappamaan, perimään rahaa ja pitämään hartauksia.

Heidän innostuksensa on aina ulkopuolisten, omaa etuaan ajavien yllyttämää.

Tarinan juonen, lauttamatkan joella, tuntevat kaikki. Siellä isäänsä paennut Huck ja karannut orja Jim ovat vapaita toisten tahdosta. Rannoilla ahneus sanelee ihmisten arvot eli tasa-arvo on joltakin pois. Ihmisellä on aina ollut hinta ja kauppa-arvo.

Oleellista on hoksata kuinka Huckin oikeudentunto saa syttynsä Jimistä. Petri Tamminen on kirjoittanut, että Jimin maailmankuva on puhdas ja luonnollinen; hän omistaa itse itsensä. Niin voimissaan ihminen on harvoin.

Twainin sarkasmi yltää näet pitemmälle. Hän ei seppelöi kapinaa, ei anna sen kestää vain kirjan verran. Jos kapinan onnistuminen onkin pelkkä haave, se jää elämään. Huck veisti sille tielle opasviitan.

( Pikanttina yksityiskohtana suvainnette mainita George Orwellin kertoneen, että Twain näytti joka aamu vaimolleen mitä oli edellispäivänä kirjoittanut. Vaimo poisti sen mitä ei pitänyt sopivana. Armoton sotku syntyi vaikkapa yhdestä voimasanasta. Sana oli helvetti.)

Robin Hood oli oikeudenmukaisuuden asialla, nykyajalle niin vieraan. Hän, päinvastoin kuin nykyhallituksemme, otti rikkailta ja antoi köyhille.

Unelma vapaudesta on puhtaimmillaan Londonin Erämaan kutsussa. Vangittu Buck-koira kuulee susien kutsun, pakenee ja liittyy niihin.

Yhä saatan herätä yöllä ja kuulla susien kutsun. Mutta yhä kauempaa ja kauempaa kutsu kuuluu...

IMMU


 


 


 


 

 


Kommentoi



 Järjen talutusnuorassa
23.03.2020 11:13

Ensin oli pakina. Sitten se kuoli. Tilalle tuli kolumni, joita kirjoittavat provinssien henkiset persut: he oikovat helpoimman mukaan ja ovat aina, muka, oikeassa.
Nyt lehdissä on vallalla essee. Se on useimmiten loukkaus esseetä kohtaan.
Yhä useammassa lehdessä ilmestyy näitä ”esseitä”. Ne ovat kovin usein pöhöegoisten toimittajien itsetehostuksen aikaansaannoksia.
Mutta eihän ihminen kaihda mitään keinoja välttääkseen ajattelun vaivan.
Yksi itsetuntemukseni pitkospuu on ollut ranskalaisen Michel de Montaignen (1533-1592) Esseet. Se on ollut alkuvuoden kertausykkönen.
Mikä essee sitten on?
Montaigne siteeraa itseään vanhempien ajatuksia ja punnitsee omian ajatuksiaan niitä vastaan. Se merkitsee sitä, että hän jaloittelee omaa järkeään, höllentää talutusnuoraa tai päästää sen irti, jotta se saa nuuhkia mielensä mukaan.
Järki on kaikkeen sopiva työkalu, Montaigne todistaa kirjoituksillaan. Siksi hän sekaantui kaikkeen ja käytti kaikkia tilaisuuksia koetellakseen sitä esseissään. Jos eteen sattui aihe, jota hän ei ymmärtänyt, niin juuri siitä syystä hän kajosi siihen.
Kirjailija antoi lukijalle vapauden assosioida ja kokea hoksaamisen jumalaisen henkäyksen.
Älkäämme silti pitäkö häntä mieleenjuolahdusten sunnuntailapsena.
Jo aiheet viestivät ajatuksen laaja-alaisuutta: valehtelijat, pelko, ystävyys, yksinäisyys, juoppous, vanhuus, seksi, kirjat, korkean aseman haitat.
Michel de Montaignen äänensävyä toki leimaa aika ajoin hiljainen alakuloisuus ja tietoisuus siitä, että moni asia elämässä on peruuttamatonta, siksikään hän ei anna suoria neuvoja. Senkin hän sanoo, että kirjoittaminen alkoi yksinäisyyteen ja kirjojen ääreen vetäytymisen aiheuttamasta poikkeuksellisen melankolisesta mielentilasta.
Mutta lopulta hän onkin valoisa luonne, koska essee on kirjallisuuden muoto, joka ei anna varustaa itseään nimilapuilla. Se vääntäytyy irti kaikkien määritelmien otteesta ja pysyy saattamaan määritelmien muotoilijat naurunalaisiksi.
Michel de Montaigne inhosi ”sympaattisia ihmisiä”. Siis heitä, jotka muka tahtovat kaikille hyvää, eivätkä siis kenellekään hyvää.
Siihen sopii aitoranskalainen viisaus: Kaiken ymmärtäminen on kaiken pahankin anteeksi antamista.
Ystävyydestä de Montaigne kirjoitti näin:
Tarvitaan lukuisia yhteensattumia sitä rakentamaan, että on jo paljon jos kohtalo onnistuu luomaan ystävyyden kerran kolmessa vuosisadassa.
Ainoa imperatiivi niissä on elämän kunnioittaminen. Teoksen viimeinen kirjoitus Kokemuksesta kertoo sairaudesta, kivusta ja kuolemasta, mutta päättyy ylistykseen ilolle ja elämälle:
”Kun nukun, nukun, kun tanssin, tanssin.”
Esseen kirjoittajan ensimmäinen ohje montaignelaisittain voisi olla: Riisu pois kaikki hurskastelu ajatuksistasi.
IMMU
jk. tämä ei ole essee vaan jorina. Jotain hyötyä koronan kotiarestista...


Kommentoi



 Eläinharha
17.03.2020 15:07

Leppoisa aamu. Espresso tekeytymään mutteripannuun ja Hesaria postilaatikosta noutamaan.

Jo pinkaisi takapihalla oven aukaisun kuullut rusakko, pesimäsijoilleen Huuhan metsään kai.

Kahvi kuppiin, juustolla aateloitu Tildan puodin leipä oheen, lehti auki kun ikkunassa tömähti. Pällistelin tovin läikkää ja kurkistin hangelle. Siellä makasi hiirihaukka. Lie jahdannut ylikierroksilla pikkulintua. Menin ulos auttaakseni, kipossa haaleaa vettä.

Haukka avasi kohta silmänsä, ravisteli päätään ja kohosi siivilleen.

Odotettavissa on muutakin: rajakuusta tomuttavaa oravaa ei ole pariin päivään näkynyt. Joskohan tänään se taas pomppii omenapuun oksaa pitkin pesästään. Omenia jo tuottamaton oksa on säilytetty ihan sen – aikanaan ilmestyvän parittelukumppanin - liikkumistarpeita varten.

Iltapäivän kokokohta on jänis joka talvivalkoisissaan päivänokosille aina saman marjapensaan alle.

Ikimuistoinen on hetki, jolloin pihan poikki ravasi ahma. Ahma se oli, ei supikoira, monesti asia tarkistettiin, eläinneroystävällekin kuvailtiin.

Tämä kaikki on arkea liki keskellä kaupunkia, Niiralassa! Kuvata en ole tohtinut: Älä riko luonnon rauhaa...

Eläinharha, siis luonnonläheisyys tontilla, on kai kosmisen armahtajan kädenojennus minulle, joka en juuri asvaltilta poikkea, en rämmi hiihtolatuja polkemassa, en vieraile itikkarikkailla kesämökeillä.

Silti olen luontoihminen ja toistan alati, että paras tapa suojella ja hallita luontoa on totella sitä.

Näinä joutilasvuosina ehdotin nykyiselle joskin alkuperäiselle vaimolleni, että hankkisin lepopäivien ratoksi lemmikkieläimen.

Naapurin Nuutisillakin on kaksi sisäkissaa ja ihan oikean koiran näköinen Martta.

Vaimo, joka on osoittautunut perheessä sanataiteen mestariksi, naulasi ajatuksen kuusituumaisella piikillä, viitaten kai kulkukoiraan, osoittelevasti:

- Sinun ajoittaisilla elämäntavoillasi ainoa mahdollisuus on täytetty lemmikki.

Kiitos ajastanne, alakulo, no, antaa olla...

 

IMMU


Kommentoi



 Lätkä"töissä"
04.03.2020 08:48

Nykyjääkiekossa on kaksi vastenmielistä piirrettä: järjetön rahamäärä ja tahallinen vahingoittaminen, päätaklaukset.

Muinoin pelattiin ilman kypärää, reilua peliä. Ikääntyvät pelaavat pipolätkää.

Voi kysyä miksi nk. kaukalopoliiseilla, tosilätkäjätkillä, on kypärät.

Eihän heillä liene sen sisällä mitään varjeltavaa.

IMMU


Kommentoi


©2020 Immun pakinat - suntuubi.com