Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
31123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

RSS

 Oireryhtymä
17.01.2019 08:09

Askelsin Valkeisenlammen yläviertä. Kaiteeseen nojasi Ojarumpu, olkaveljeni. Kangaskassi nojasi sääreen.

- Ruoka olet ostanut, totesin.

- En ruokaa vaan evästä, vastasi Ojarumpu ja heläytti kassia.

- Keskellä viikkoa!

Ojarumpu ojensi liki nyyhkäisten taskustaan paperin:

- Tässä se on. Menolippu. Kävin lääkärissä.

- Mistä moinen?

- Luin lääkärikirjaa. Minulla on lukuisia addiktioita, aivokuumetta, maksavaurio, sydänvika. Kun mittaan lepopulssin, se hakkaa 120 kertaa minuutissa, sitten se ei tunnu lainkaan. Kännykkäsäteily poraa kalloa ontoksi…

- Annapa arpeutua. Mistä kaiken päättelit?

- Oireista. Ainoa mitä ei vielä ole niin vettä polvessa.

- Ajattele miten hyvä kohde olet lääketieteen opiskelijoille. Enää heidän ei tarvitse kiertää eri osastoilla. Riittää kun tutkivat sinua. Säästötalkoot lisivät,

- Ivailemalla paljastat tylyn tosiluonteesi. Mutta koska olet paras, joskin ainoa, ystäväni, niin lukisitko tämän viimeisen voitelun ääneen. Itse en ole uskaltanut..

Minä luin:

- Määrään Sinulle, ikäryhmäsi ja yllättävänkin kelvollisen kuntosi huomioiden, kaksi ateriaa runsaalla salaatilla, lautasmallilla siis, päivässä, kalaa on syötävä kahdesti viikossa. Iltaisin vain yksi lasillinen punaviiniä. Kolmesti viikossa on käveltävä keskiriuska lenkki. Ja ennen kaikkea vältä asioita, joita et ymmärrä, kuten lääketiedettä.

- Heleketti! älähti Ojarumpu.

Tai ei hän sanonut heleketti vaan jotain paljon rehellisempää.

- Älä huoli. Epäily on aina ollut tieteellisen ajattelun emo. Joskin lääkärikirjan käyttäisin sinuna takkatulen sytykkeenä.

Silloin Ojarumpu silmäsi tylyn pejoratiivisesti ja loittoni.

Jäin tuumaamaan, että voi toki olla Ojarummulle, kuten jokaiselle, hyväksikin tutkia itseään välillä fyysisesti eikä aina vain kaivella tapuliaan, mielentilaansa sen mustaa juurakkoa väännellen.

Silti: valpastukaa torilla ja Valkeisenlammen äyräillä jos vastaanne osuu hölskyvä ikääntyvä mies. Ojarummulla, tietäen hänen kyltymättömän kytönsä lääketieteeseen, on silloin jo vettä polvessa.

 

IMMU


( Päivitetty: 17.01.2019 08:27 )

Kommentoi



 Liki liikkuja
14.01.2019 08:37

Hyötyliikunnasta on taas hengästymiseen asti lumitöissä touhotettu. Suvainnette tasapainottaa asiaa.

Hyötyliikunnan tyydyttävintä ja miellyttävintä lajia, tuoksuvien sylien kohtaamista, en käsittele julkisesti. Sen verran on äidin ja isosiskon jämptisti jälkikäsittelemän pojan kotikasvatusta yhä kunniassa.

Päivän alku, viisi tiibetiläistä liikettä: ne sisältävät lihasten venytystä, hengitysharjoitusta, kehon kohottelua ja päättyvät raukeaan levollisuuteen. Se on aivojen aikidoa parhaimmillaan – tapulissakin ruplattaa joutuisasti.

Kuntopyöräilyä 15-30 minuuttia, pulssin ylätykytys 160. Soittimessa mielialasta riippuen vaikkapa Tšaikovski Muistoja Firenzestä, Vivaldin vuodenajat, Chopinin cismollinokturno n:o 20, Moody Bluesin Nights in White Satin, Spencer Davisin Gimme Some Lovin', Simon & Garfunkelin Sounds of Silence.

Kerran viikossa kuuntelen Olivier Messianen pianosarjan Vingt regardas sur l'efant – Jèsus (20 katsetta Jeesus-lapseen). Se on maailman vaikein pianokappale, jonka aion opetella (joudun opettelemaan loppuikäni) sormiliikuntaverrytellen.

Ukkovarpaitani piinaavat kihti ja nivelrikko estävät äkkiliikkeet. Nuorena liu'uin persukset kurassa pallon perässä. Nyt askellamme olkaveljeni Ojarummun kanssa Valkeisenlammen viertä taiteen ja tieteen mestarien pylvässaleissa.

Nuoruudessa rakensimme Erik Toivasen, sittemmin monikertaisen Suomen tietoviisaan, kanssa oman urheilukentän. Ikiliikkujiksi aioimme silloin. Silmälasit pelastivat.

Talvisin muistelen naapuria, joka lumipyry-yön jälkeen teputti talonsa portilla ja kehaisi:

- Sainpas' traktorimiehen kiinni. Ehdin kuntosalille ennen työpäivää.

En langennut ivailuun vaan jatkoin hiljaa konventionaalisella kuntosalillani – tempaisin kolan kuormineen penkalle.

Paljon on auttanut ikävuosien kartttuessa vaimon opastus: 25 prosenttia reuhtomisesta pois.

Autollani Pablolla - siis Citroen Picassolla – rällään alle 3000 km vuodessa. Asuinpaikka kun on oiva, hyötykävellen ehättää kauppahalliin ja torille.

Pari hyötyliikuntahaavetta on. Jospa vielä kerran saisi kavuta Roomassa Gianocolon kukkulalle Villa Lanten, Suomen valtion kauneimman rakennuksen, huvimajaan kuuntelemaan kun mustarastaat viheltelevät Verdin aarioita. Jo poistuu lymaailman vaikku korvista silloin.

Sitten janoan Pariisin ulkoliikunta-aikeissa Cafè de Floren – mm. Sartren, de Beauvoiren, Hemingwayn lempipaikan – ulkoterassille pelaamaan dominoa.

Noista haaveista suorastaan, no, liikuttuu.

IMMU


Kommentoi



 Hikilinko vai rataässä?
12.01.2019 09:30


Urheilu Ja kulttuuri on tahdottu aina asettaa vastakkain. Nyt ne sujahtavat toistensa lomaan kuin pirunnyrkin palikat: SUL:n puheenjohtaja on kolme vuotta kauppatieteiden tohtori, entinen kymmenottelijalahjakkuus. Hän luki kuntopyöräillessään mm.  F.M Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta.
Meillä vedotaan, huvittavan usein väärin ja yksisilmäisesti ymmärrettynä, Tuntemattoman sotilaan johtamiskulttuuriin.
Aivan erityinen on Itanille Dostojevskin Idiootti, sen ruhtinas Myškin, jolta saattoi oppia lukemaan ihmisten sisäistä elämää.
On mahtava etu urheilulle kun akateemisesti koulutetut ”tulevat kaapista” ja tuovat henkisen ulottuvuuden urheiluun.
Suvainnette päivittää omaa kiintymystäni kirjailijaan ja ihmisten lukemiseen.
F.M. Dostojevskin tuotantoa – ja elämää – leimasi kaksijakoisuus. Romaaneissa hänellä esiintyy suuria syntisiä, jotka kapinoivat sovittua ja määrättyä vastaan.
Vastavoimina heillä ovat Kristus-hahmot, Riivaajien Šatov, Karamazovin veljesten Aljoša ja Idiootin ruhtinas Myškin.
Kristus-hahmo on ihminen, joka on tarkoitettu  pelastamaan kauneudella maailman.
Kaksijakoisuus paljastuu jo ruhtinaan nimessä: Lev Nikolajevitš Myškin (lev =leijona, myš = hiiri).
Ruhtinas on kaatumatautinen ja ollut lapsena ”tylsämielinen”, Sveitsissä muuan lääkäri onnistuu tekemään hänestä ihmisen.
Palattuaan Pietariin hän kiintyy herttaiseen Aglajaan mutta myös onnettomaan Nastasja Filippovnaan, jota vetää puoleensa sekä ruhtinaan hyvyys että  pahan Rogotžinin intohimo.
Lopulta Rogotžin ryöstää Nastasjan ja murhaa hänet.
Poliisi löytää murhaajan ja ruhtinaan valvomassa ruumiin ääressä. Tappaja lähetetään Siperiaan ja ruhtinas, joka on muuttunut takaisin idiootiksi, palaa Sveitsiin. Hän on lopulta parantumaton tapaus.
Se on kirjan konkreettinen kehys. Paljon ei siis tapahdu.
Idiootissa ovat keskeisellä sijalle kirjailijan tyypilliset vastakohdat, usko ja järki, alistuminen ja kapina, rakkaus ja viha, hyvä ja paha. Ne liikkuvat kokemisen äärirajoilla.
Dostojevskin teoksissa ja elämässä valo ja varjo sekoittuvat tavalla, joka tuo mieleen kuvataiteen puolelta. On sanottu, että Dostojevski oli kirjallisuuden Rembrandt.
Idiootin loppukohtaus on se, jossa Dostojevskin romaanien maailmankuva tiivistyy yhteen hapuilevaan kohtaukseen ja kosketukseen. Siinä ovat läsnä kauneus, tuska, ilo ja armo - kaiken ydin.
Ken kysyy että mitä apua tuosta on urheilukentällä, hän ei liene kypsä Itanin kaltaisiin urheilujohtajiin Koulutuksen merkitys on jo näkynyt jalkapallossa: KuPS:n Jani Honkavaara on äidinkielenopettaja ja A-maajoukkueen Markku Kanerva opettaja myös.
He tietävät että hien lisäksi tarvitaan sitä ihmisten sisäisen elämän kaksijakoisuuden lukemistaitoa. Myös urheilussa.
Kaksijakoisesti:
IMMU

 

Hikilinko vai rataässä?

Urheilu Ja kulttuuri on tahdottu aina asettaa vastakkain. Nyt ne sujahtavat toistensa lomaan kuin pirunnyrkin palikat: SUL:n puheenjohtaja on kolme vuotta kauppatieteiden tohtori, entinen kymmenottelijalahjakkuus. Hän luki kuntopyöräillessään mm. F.M Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta.

Meillä vedotaan, huvittavan usein väärin ja yksisilmäisesti ymmärrettynä, Tuntemattoman sotilaan johtamiskulttuuriin.

Aivan erityinen on Itanille Dostojevskin Idiootti, sen ruhtinas Myškin, jolta saattoi oppia lukemaan ihmisten sisäistä elämää.

On mahtava etu urheilulle kun akateemisesti koulutetut ”tulevat kaapista” ja tuovat henkisen ulottuvuuden urheiluun.

Suvainnette päivittää omaa kiintymystäni kirjailijaan ja ihmisten lukemiseen.

F.M. Dostojevskin tuotantoa – ja elämää – leimasi kaksijakoisuus. Romaaneissa hänellä esiintyy suuria syntisiä, jotka kapinoivat sovittua ja määrättyä vastaan.

Vastavoimina heillä ovat Kristus-hahmot, Riivaajien Šatov, Karamazovin veljesten Aljoša ja Idiootin ruhtinas Myškin.

Kristus-hahmo on ihminen, joka on tarkoitettu pelastamaan kauneudella maailman.

Kaksijakoisuus paljastuu jo ruhtinaan nimessä: Lev Nikolajevitš Myškin (lev =leijona, myš = hiiri).

Ruhtinas on kaatumatautinen ja ollut lapsena ”tylsämielinen”, Sveitsissä muuan lääkäri onnistuu tekemään hänestä ihmisen.

Palattuaan Pietariin hän kiintyy herttaiseen Aglajaan mutta myös onnettomaan Nastasja Filippovnaan, jota vetää puoleensa sekä ruhtinaan hyvyys että pahan Rogotžinin intohimo.

Lopulta Rogotžin ryöstää Nastasjan ja murhaa hänet.

Poliisi löytää murhaajan ja ruhtinaan valvomassa ruumiin ääressä. Tappaja lähetetään Siperiaan ja ruhtinas, joka on muuttunut takaisin idiootiksi, palaa Sveitsiin. Hän on lopulta parantumaton tapaus.

Se on kirjan konkreettinen kehys. Paljon ei siis tapahdu.

Idiootissa ovat keskeisellä sijalle kirjailijan tyypilliset vastakohdat, usko ja järki, alistuminen ja kapina, rakkaus ja viha, hyvä ja paha. Ne liikkuvat kokemisen äärirajoilla.

Dostojevskin teoksissa ja elämässä valo ja varjo sekoittuvat tavalla, joka tuo mieleen kuvataiteen puolelta. On sanottu, että Dostojevski oli kirjallisuuden Rembrandt.

Idiootin loppukohtaus on se, jossa Dostojevskin romaanien maailmankuva tiivistyy yhteen hapuilevaan kohtaukseen ja kosketukseen. Siinä ovat läsnä kauneus, tuska, ilo ja armo - kaiken ydin.

Ken kysyy että mitä apua tuosta on urheilukentällä, hän ei liene kypsä Itanin kaltaisiin urheilujohtajiin Koulutuksen merkitys on jo näkynyt jalkapallossa: KuPS:n Jani Honkavaara on äidinkielenopettaja ja A-maajoukkueen Markku Kanerva opettaja myös.

He tietävät että hien lisäksi tarvitaan sitä ihmisten sisäisen elämän kaksijakoisuuden lukemistaitoa. Myös urheilussa.

Kaksijakoisesti:

IMMU


 


 

 


Kommentoi



 Haavaeiden mullat...
10.01.2019 08:55

Ihmisellä pitää olla unelmia.

Jo M. Gorki kirkasti: Pitää olla aina rakastunut johonkin saavuttamattomaan, ylös kurottaessaan ihminen kasvaa pituutta.

Martin Luther Kingin unelma koitui hänen kohtalokseen.

Hitlerin oli unelma uhkasi koitua ihmiskunnan kohtaloksi.

Hauskin unelma oli Tuntemattoman sotilaan Honkajoella: ”Kunpa sota loppuisi ja pääsisi isoon taloon sonniksi.”

Kun huolen niin haaveilen, että minut tuhkataan Artekin sohvassani, tuhka valutetaan Koskenkorvapulloon, heitetään Väinölänniemen Peräniemessä Kallaveteen, syväväylää myöten se hakautuu maailman kaikille seitsemälle merelle.

Monta unelmaa ja toivetta on ollut, toteutuneita ja haaveeksi jääneitä, jääviä.

Äidinkielenopettajani antoi minulle ylioppilaskeväänä salapäin A.P. Tšehovin novellikokoelman. Novellista Nainen ja sylikoira sikisi ikikytö mestarin jalanjäljille.

Jaltalla kävin katsomassa taluttaako siellä Anna Sergejevna sylikoiraansa. Kiihkeästi hänestä unelmoin.

Kävin Tšehovin maatilalla Melihovossa. Se oli N-liiton aikaan ulkomaalaisilta kielletyllä vyöhykkeellä. Kaksi suomalaista päästettiin sinne: kirjailija Juhani Peltonen ja minä.

Matkustin läpi Siperian Tšehovin lailla.

Moskovassa Novodevitšin luostarin hautausmaalla käyn aina sytyttämässä tuohuksen vaatimattomalle hautakivelle.

Kun luin B. Pasternakin Živagosta Hamlet-runon: ”Ei elämää kuin peltoa voi ylittää” , halusin nähdä Vladimir Vysotskin Hamletina J. Ljubimovin Tagankassa Moskovassa. Kaikki teatterikäsityksissäni muuttui perusteellisesti.

Kirjallisuuden professorini Hannes Sihvo kuoli nuorena. Hän oli valinnut väitöskirjani aiheeksi Paavo Haavikon.

Minulle jäi haave tavata Haavikko. Väitöskirjaa ei ikinä tullut. Jututin Haavikkoa Art Housen tiloissa. En tehnyt muistiinpanoja, käytin nauhuria. Lentokoneessa aioin kuunnella mitä puhuttiin. Kuului pelkkää hurinaa.

Kirjoitin jutun nk. hatusta, muistinvaraisesti ja lähetin Haavikolle.

Vuoden päästä soi puhelin: ”Tässä Paavo Haavikko. Antaisin teille toisen haastattelun, ensimmäinen kun oli niin osuvan tarkka.”

Jokin professorini Haavikko-valinnassa minulle osui napakymppiin.

Vatikaanin Sikstiiniläiskappeliin halajin Michelangelon Viimeisen tuomion vuoksi. Halusin nähdä kuinka taiteilija oli sijoittanut oman syntisen ja kärsivän minänsä elävältä nyljetyn Pyhän Bartolomeuksen, Jeesuksen apostolin, hahmoon.

Olkaveljeyttä tunnen yhä. Nyljetty, symbolisesti, kun olen. Älkää odottako tuomiopäivää, se on joka päivä, kirjoitti A. Camus

Unelmoin ehtiväni, vielä edes kerran Rooman Pantheoniin. Rafaelin sarkofagin ääreen vilkaisemaan Panteheonin kattoaukosta ikuisuuteen, iankaikkiseen armahtavaan kirkkauteen.

Pentti Haanpää uskoi huomiseen näin: ”Pimeys oli suuri mutta toivontuijun lepatus halkaisi siihen raon, niin että jaksoi elää.”

Rauhaa.

 

IMMU

 

 

 


( Päivitetty: 10.01.2019 09:08 )

Kommentoi



 Kielenosoitus
09.01.2019 13:00

Tiedetään että isänmaan kauppamiehet pitävät äidinkieltämme pelkkänä kaupankäynnin esteenä.

Nyt kuoroon on yhtynyt yliopistoväki – Itä-Suomen yliopiston rehtoria myöten. Väitöskirjat, joita ilmeisesti luetaan ahneesti ja kopioidaan maailmalla, pitäisi kirjoittaa englanniksi.

Fläkki tieteessä oli vastikään murteella julkaista gradu!

Riittää siis jo ajattelu että amerikkalaisiksi emme yllä, eurooppalaisiksi meistä ei ole, olkaamme siis kirkonkyläläisiä, juntteja.

On se kansainvälistyminen luxusbonusta. Käytänkin harvoin suomea puhuessani vain korrektia kirjakieltä. En säästä mitään vaivoja välttääkseni maalaissanaston. Sopinee päivittää näkemykseni:

Omalta kohdaltani kiistän maalaisuuden jyrkästi. En ole maalla käynyt kuin pakon edessä lapsena.

Asvaltilta en poikkea. Joka muuta väittää, ei näe metsää puilta.

Ne jotka tahtovat jättää meidät maalaissanaston suoltajiksi ovat globaalin elämäntavan pahnanpohjimmaisia. He heiluvat kuin siat vatukossa. Heidät ottaakin vielä ohrakyrsä.

On käsittämätöntä, että porsaanreikä maalaiskuvastosta kansamme kivijalkana on esille talikoitu.

Äidinkieltä vaaliva yliopistohenkilö on pukki kaalimaan vartijana. Sopii keikailla kukkona tunkiolla, mutta vielä me kansainväliskaupunkilaiset näytämme mistä kana kusee. Kauan ei kunnian kukko laula.

Parhaan sadon kirjoittajakin korjaa vain monikielisessä tornitalometropolissa.

Jos häntä ängetään puun ja kuoren väliin, niin kyisen pellon kyntämistä on kirjoitustyö. Siinä ovat lukijallakin puurot ja vellit sekaisin ihan ruutukaava-alueella.

Sen verran on oltu pappia kyydissä, että pussissani ovat puhtaat jauhot. Ei elämä ole kaksilla hevosilla ajamista. Vaikka siitä jotkut vettä myllyynsä saisivatkin.

Totta kai heitä piisaa, jotka haluavat lyödä kaupunkilaisten finnengelskaa kuin vierasta sikaa. Mutta ehei, me näytämme heille närhen näpöttimet. He saavat kulkea kyläraitilla murteineen jonossa kuin köyhän talon porsaat.

Kyllä hevosenleikkiä pitää ymmärtää, mutta tässä kielikysymyksessä lyödään kyllä koko suomalainen kansainvälisyys teuraaksi jos juututaan mutapohjaan.

En minä sillä, että sukset olisivat ristissä junttien kanssa lopullisesti. Mutta ei vara venettä kaada. Äkkiä siinä on ojasta allikossa. Koko touhu on sotkuista kuin kalakontin pohja.

No, jos äidinkieltä ihannoivilta onkin karannut pappatunturi käsistä moottoritiellä, niin ei meidän monikielisten kannata päreitämme polttaa. Se on selvä pyy.

Mutta vapaata riistaa ei pidä suostua olemaan. Sammakoita voi kuka tahansa laskea suustaan, mutta jos globaali tieteen moniosaaja moiseen lankeaa, nauravat sinä naurismaan aidatkin.

Uskokoon kenelle sopii!

 

 

IMMU


Kommentit (1)Kommentoi


©2019 Immun pakinat - suntuubi.com