Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930311234

RSS

 Kostohyvitys
19.01.2018 08:44

Ihmiset katsovat oikeudekseen vastata pahaan pahalla. Ellei se käy päinsä, heistä tuntuu että heiltä on riistetty vapaus, arveli jo Aristoteles.

Useimmilta kostajilta puuttuu tyyli. He saavat vain kolmen sekunnin primitiivireaktion.

Olen ikäni osannut kostaa toivottamalla moukat helvettiin niin viehättävästi, että he lähtevät riemuiten matkaan.

Kieleni kai voideltiin syntymässä pirusta erittyneellä talilla.

Joillekin kannattaa kostaa vain jättämällä heidät huomiotta. Mikään ei pistele virtsapäätä enempää.

Pienikaliiperisille ei kannata kostaa. He pitävät sitä arvonnousuna itselleen, siis omissa silmissään. Harkittu kosto vaatiikin merkittävän kohteen.

Ja muista: kostoa hautova pitää aina haavojaan auki omaksi tuhokseen ja arpikin helottaa vielä aikansa.

Suvainnette valaista tyylikostoa tosipohjaisella novellilla.

Istuimme, olkaveljeni Ojarumpu ja minä, hänen omistamassaan mutta ei hallitsemassaan kiinteistössä. Siemailimme, no siemailimme mitä siemailimme ja mainitsin ohessa:

- Kuistilla lojuu röykkiö lautoja.

Ojarumpu pörhäköityi:

- Nikkaroin linnuille, jotka tosin pitävät harvoina krapula-aamuinani kokoonsa nähden kohtuutonta metakkaa, kevääksi pöntön. Naapurilla, siis hänkin (!) on

näppäräkätinen, on oiva kokoelma ammattilaisvälineitä., Noutakaamme niitä!

Naapuri esitteli, vaivoin ylpeyttään peitellen, välineitään. Mutta hänellä oli periaate, ettei hän lainaa niitä. Ne tahtovat muka jäädä viikkokausiksi palauttamatta. Paikan päällä ja silmän alla saisi Ojarumpu lautansa pätkiä.

Ojarumpua sieppasi moinen epäluottamus. Siis loittonimme.

Kotona Ojarumpu etsi puukkosahan ja vasaran.

Emme enää siemailleet mistä noheva lukija oivaltaa, että rouva Ojarumpu oli saapunut kotiin. Nuuhkaistuaan osoittelevasti rouva mainitsi kahlanneensa pihassa nilkkaan yltävässä kinoksessa.

Samassa ovikello soi. Kuistilla seisoi nikkaroijanaapuri:

- Minulta halkesi kola jäätyään katolta tippuneen lumen alle. Lainaatko kolaasi?

Katselin kuinka uurteet Ojarummun kasvoilla vaihtoivat uomiaan. Hän siis hymyili:

- Mutta kun minulla on periaate, etten lainaa kolaa pihani ulkopuolelle. Joten

voisitko käyttää sitä tontillani?

Naapuri silmäsi jokseenkin pejoratiivisesti ripeästi poistuessaan.

Me aloimme nikkaroida vanhan kansan välinein. Tosin vasta kun Ojarumpu oli, puolison silmän alla, kolannut pihan.

PS: Yhä odotan toiveikkaana milloin hunajainen sädekehä Ojarummun pään yllä valahtaa hirttosilmukaksi hänen kaulaansa, tyylikostostakin myönteisen kateellisena.

IMMU


Kommentoi



 Bergmanin papin hyvä ei pakota
17.01.2018 08:43

Ohjaaja Ingmar Bergmanin (1918-2007) syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta.

Hänet tunnettiin maailmanlaajuisesti teatteri- ja elokuvaohjaana. Mutta myös kirjailijana hän oli poikkeuslahjakkuus.

Kaksi Bergmanin romaania, Fanny ja Alexander (1984) sekä Hyvä tahto (1991), ovat olleet ehtymätöntä lukuevästä.

Fannyn ja Alexanderin hän ohjais Oscar-palkituksi itse, Hyvä tahto on taas Bille Augustin ohjaus.

Hyvässä tahdossa Bergman kertoo vanhempiensa tarinan, rakkaustarinan.

Henrik opiskelee teologiaa Uppsalassa. Hän on salakihloissa Frida-nimisen tarjoilijan kanssa, eikä uskalla kertoa siitä äidilleen, joka isän kuoltua elää ahdingossa pojalleen parasta toivoen.

Bergmanit ovat rikasta mutta saitaa sukua ja Henrik nöyrtyy pyytämään rikkailta vanhapiikatädeiltään lisävelkaa.

Opinnot takkuavat- sitten Henrik tutustuu Åkerblomin rikkaaseen sukuun – ja Annaan.

Syntyy kitkerä ja katkera suhde niin Annaan kuin sukuun, etenkin anoppiin.

Mutta voimakastahtoinen Anna nai Henrikin ja he muuttavat ”Jumalan selän taakse” pikkukylään.

Forsbodassa häijy ruukinpatruuna katsoo, ettei hänelle ole mitään aihetta antaa pastorille ja pastorskalle arvoa heidän kutsumuksestaan, joka on hyvyys.

Luokkayhteiskunta on Forsbodassa ruoska, ruukinpatruuna halveksii työväkeä.

Sitten Henrik saa arkkipiispalta suosituksen sairaalapastorin virkaan Tukholmaan.

Henrikiä haastattelee jopa kuningatar, joka kysyy, onko kärsimys Jumalan lähettämää ja sallimaa.

Henrik vastaa: ”Jos annat itsellesi anteeksi, Jumala on antanut sinulle anteeksi.”

Henrik ei ota vastaan virkaa vaan palaa kyläänsä. Anna ei lähde mukaan.
Lopulta Henrik hyväksyy tarjouksen. Kieltääkö hän - rakkaudesta Annaan - Herransa kolmesti?

Bergman sanoi ettei ole aina totuudenmukainen kertomuksessaan. Siksi se onkin romaani.

Tätäkin se altisti pohtimaan:

On runsaasti ulkokullattuja, joille usko on lumelääkettä kärsimykseen. Kirkko, kuten isänmaakin, on niin usein lurjuksen viimeinen pakopaikka.

Hyvä ei näet pakota. Siitä kuteesta toivoisi omankin elämän olevan tehty.

Taiteen kaavat ovat samat kuin elämän - siis riippuvaisia epätoivosta, epäluotettavuudesta ja ennakkoluuloista.

Kun tarina ammentaa paljon pimeydestä mutta sitä valaistaan aika ajoin taskulampulla, on lopputulos haastava, nyansseissaan herättävä.

Ja lopuksi: ei taidetta saata ymmärtää määritelmistä käsin vaan myötäelämisestä.

IMMU

 


Kommentoi



 Vaalisoppaa
17.01.2018 08:09

Askelsimme lievän nasakassa pakkasaamussa Valkeisenlammen viertä, olkaveljeni Ojarumpu ja minä.

- Ennakkoäänestys alkaa. Suomalaiset tahtovat presidentille täysvallan takaisin, sisäpolitiikassa, aloitin.

- Juu. Alamaiskansa haluaa, että sitä käsketään ylhäältä. Vähä-älymystö ei näet kaihda mitään ponnisteluja välttääkseen itse ajattelun vaivan, Ojarumpu ynähti.

- On se niinkin että kun roimasti yritystuettu kolminkertainen konkurssipääministeri ajaa maata selvitystilaan niin lie eduksi kun presidenttinä jatkaa entinen konkurssijuristi, jolla on henkilökohtainen oikeuskansleri. Mitä itse tekisit kotimaan ja meidän tavisten asioiden edistämiseksi kokonaisvaltaisenpäämiehenä?

Ojarumpu tokkasi niille jalansijoille:

- Julkistankin sinulle ohjelman, jota olisin toteuttanut.

Paikallista järvikalaa, kauppahallista ostettua, on syötävä kahdesti viikossa. Lanttua, naurista ja kaalia ei saa hyljeksiä.

Ammattilaisurheilua ei saa tukea veromarkoilla. Rakentakoot itse katsomonsa, mäkensä ja kaukalonsa.

Sairauksilla ei saa sote-keplotella Terveyskeskusten omalääkärijärjestelmä on pantava kuntoon.

Sotahullut kyyditään korpiin vuodeksi uskottavuuskurssille kopsuttelemaan kantapäitään.

Taiteita suositaan mutta ei amatöörien atonalista räikettä ja möyrähtelyä. Apurahoja ei anneta b-luokan kirjureille tai ”käsi- ja näytelmäkirjoittajille”.

Viihdehömppää ei saa ylentää kulttuuriksi.

Tietokone, kännykkä tai muu uusmedia eivät saa korvata inhimillistä ajattelua vaan koulukirjastot pannaan kuntoon.

Purukumin jauhaminen ja natskuttelu kielletään palveluammateissa.

Työntekijöitä ei saa rääkätä ja aliarvioida konsulteilla, jotka rahastavat suoltamalla alkeispsykologista sontaa.

Joutavan roinankerääjät, kerran vuodessa autoa vaihtavat, salaatinlehtien kuivaajan ostajat ja muut kiiltävän perässä kirmaavat pantaisiin itsehillintäkoulutukseen.

Työnantajat pakotettaisiin järjestämään aktiivisesti töitä veronkirisysukaasilla. Jos uhkaisivat lähteä maasta niin hymyiltäisiin pirullisen ironisesti.

Byrokratiasta niin virastoissa kuin yrityksissä sovellan P. Haanpäätä:

”Tässä pienessä maassa kasvatettiin kaikkialle suunnaton virkakunta ja johtorasitus kuten jättiläismäinen vesipää.”

Heistä käskisin päästä eroon, eikä kunnollista työntekijöistä.

Askelsimme taas, messevästi.

IMMU

 


Kommentoi



 Torakielet ja nuolemaantuomitut
15.01.2018 09:00

Nykyaika pakottaa ihmisiä muuttumaan. Kun muutoksia esittää valtio tai muu ylempi taho, ihminen asettuu poikkiteloin jos muutos koskee häntä.

Ulkoiselle muuttumiselle, kuten kasvojen kiristämiselle ja rasvaimulle reisistä, hän on altis. Laihduttaakin pitää. Talipallo ei tajua, että vatsaa ei tarvitse aina syödä turvoksiin.

Sisäisesti ihminen juuttuu. Hän pelkää, että voi löytää itsensä. Tunnen useita, jotka eivät ilkeä kertoa mitä ovat silloin löytäneet. Moni ikääntyvä torakieli kovettuu tai mätänee erinäisistä paikoista. Ikinä hän ei kypsy.

Ihminen ei voi elää maan päällä, ellei hän petä itseään. Alkuvuodesta hänellä onkin kytö pettämiseen. Hän tekee tupakakkalakon, pitää tipattoman tammikuun, hankkii kävelysauvat, alkaa opiskella espanjaa.

Tunnenkin itseni sivulliseksi. Harrastamaan en pysty, koska lukeminen oli työ ja ruokaa olen laittanut perheelle 43 vuotta.

Voisi tietysti luvata, ettei enää äänestä. Mitä virkaa on valtuustolla, joka luovuttaa valtansa virkamiehille ja sitä kautta yrityksille? Voisi tietysti harrastaa valtakunnanpolitiikkaa. Mutta eduskunnassa on jo 200 alan harrastajaa.

Entä presidentinvaalit? Mikä on kansanliike, jota ehdokas itse ehdottaa ja jota vuorineuvokset johtavat?

Sen lupaan, että vihaamaan ketään en ala. Tunnen kyllä kolkkoja tyyppejä, jotka erottaa hiilihangosta vain siinä ajoittain esiintyvä lämpö. Mutta viha vaatii seurakseen vihaa, rakkaudelle riittää pelkkä rakkaus.

Pelkotiloja toki on, joista voisi luvata luopuvansa. Entä pelko siitä, että kauniin naisen alkaa kokea pelkkänä lähimmäisenä?

Otinkin kuoleman esille puolison kanssa. Hän ehätti kysymään, mitä tekisin JOS hän kuolee ensin. Minä siihen, että tulisin kai hulluksi. Vaimo arveli, että menisin uudelleen naimisiin. Minä: En sentään niin hulluksi tulisi.

Sitten uudistin toiveen että KUN minä kuolen ennen häntä, niin hän valuttaa tuhkan tiimalasiin, että näkisi minun lopultakin uurastavan kokopäivätoimisesti.

Lupasinkin lopettaa alituisen puheen kuolemasta. Näin se menee omin sanoin:

”Katsomme kauas, yhä kauemmas, / sinne missä meri tavoittaa taivaan äären. / Mitä on, jaamme keskenämme, / kun ei ole, lämmitämme toisiamme.”

Elämälle kiitos ja rauhaa.

IMMU

 


Kommentoi



 Älytysvalmiudessa
12.01.2018 16:23

On selvitetty, että erikoisina pidetyt ihmiset ovat onnellisia ja elävätkin kauemmin kuin liekanarussa kesytetyt.

Päätyy kysymään mikä on erikoisten sisäänpäin kääntyneiden, introverttien, ja ulospäin suuntautuvien, ekstroverttien, ero.

Ekstrovertit ovat pilanneet monen työpaikan hengen. He ovat keskeytymättömästi äänessä, tietävät lopullisen totuuden kaikesta maan ja taivaan välillä.

Minusta sisäänpäinkääntyneisyys viestii älykkyydestä(kin). Introvertit kun älyävät vaieta.

Mistähän kuteesta oma niukkaliekkinen elämäni on koostettu?

Inrtoverttinen sana-aarteistoni on lukittu maasepän takomalla lukolla.

Muuan neito, sieluviisaaksi opiskeleva, tutki ihmisten tunnetiloja, hyvän mielen tuottamistilanteita, arvostuksia ja pyysi saada haastatella minua.

Hän tiedusteli, että mikä mielestäni on onni.

Minulta heltisi vain: Onni on hyvä hiljaisuus, jonka aateloi iloisin suru hakkaamalla palokärkenä elämäni kurkihirttä.

Entä lempituoksu? Se on lämmin henkäys keltamataran, jota Neitsyt Marian sänkyheinäksi kutsutaan.

Entä mikä tuotti tyydytystä työssä? No, että seura ei tehnyt kaltaisekseen.

Sitten neito tahtoi tietää suunnannäyttäjäni. Päähän pälkähti Robert Frostin opasviitta: ”Tie haarautui metsässä ja minä valitsin sen vähemmän kuljetun polun ja siksi kaikki on toisin.”

Puhkeaa minussa aika ajoin seuraihmisen puoli. Pistäydyn yliopiston apteekissa ostamassa yrttipohjaisia pastilleja. Samalla voin vilkuttaa uudelle Tuoksupilvelleni apteekin kosmetiikkaosastolla.

Askellus on silloin kaunottarella kevyt kuin lento kevättuulen mukaansa temmanneella silkkihuivilla.

Toinen tapaus oli Pariisissa Chez Clement-bistrossa. Hovimestari, tyylikäs ehtapariisilainen naisammattilainen sanoi että talo voi tarjota odottaessa aperitiivin.

Minä siihen että ei käy, olen kerran juonut viinaa ja se riitti.

Sitten hän esitteli, että heillä on mahtava sikarikokoelma. Josko haluaisin maistaa?

Minä taas siihen, että kerran olen sikaria imaissut ja siihen se jäi.

Hovi katseli vähän syrjäkarein, jolloin minä sanoin, että odotan lounasseuraksi tytärtäni ja jatkoin: Ymmärtänette, että hän on ainoa lapseni.

Hovimestari sai niin remakan naurukohtauksen, että jos hän olisi ollut raskaana, hän olisi takuulla synnyttänyt siinä keskellä salia.

(Seuraus oli vain, että sain saattaa hänet kotiin...)

Kun seuraavana vuonna kävin paikassa uudelleen, hovi sanoi minut lämpimästi muistavansa.
Nämä kaksi ovat ulospäin suuntautumiskokeiluni kauneimmat tulokset.

Koska minusta ei ollut erikoiseksi, puurran arjessa tämmöisena tavisintroverttina. Mutta jos ei ikinä suo sielulleen sunnuntaita, siitä tulee orpo.

IMMU


Kommentoi


©2018 Immun pakinat - suntuubi.com